Viime aikoina olen huomannut itsessäni tietyn varovaisuuden piirteen, joka selvästi vaikuttaa niin asioiden ääneen sanomisiin kuin tekstin kirjoittamiseen. Tulee tunne  siitä, että onkohan tämä kirjoitus nyt sopiva, loukkaako tämä vastapuolta ja uskallanko jakaa tätä yleensä mihinkään?

Some käyttäytyminen tuntuu olevan nyt villin vapaata hulabaloota, jossa maalituksen kohteeksi voi joutua ihan kuka tai mikä tahansa. Kiusaamisesta ja häiriköinnistä on tullut normiasia ja saamme päivittäin lukea erityisesti median välityksellä, kuka tai mikä on seipään nokassa. Toinen asia ovat he, jotka sinne väen väkisin ovat itse ängenneet ja omilla konreettisilla toimillaan tai puheillaan tuottavat itselleen joko hyötyä tai harmia. Oma arvomaailma ja pyrkimys tässäkin on isossa roolissa.

Toki julkisuuden henkilöt, virkamiehet tai yleensäkin politiikkaan, yhteiskuntaan, uskontoon tai seksuaalisuuteen liittyvät mielipiteet ovat sitä parasta riistaa. Aina ei kuitenkaan asiat ole niin mustavalkoisia, että voidaan vetää tosta noin vaan mutkat suoriksi.

Itse koitan käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, tutkimuksellista, avointa otetta ja joustavaa mieltä kun teen johtopäätöksiä jostain aiheesta. Eikä minun onneksi

• tarvitse aina olla oikeassa.
• sanoa sitä viimeistä sanaa.
• Eikä uskoa kaikkea, mitä kuulen tai näen.

Voin ohittaa kirjoituksen swaippaamalla. Ihan helppoa, sormi sanoo tsup vaan ja eteenpäin.

Mielensäpahoittajasta on Tuomas Kyrö kirjoittanut oikein fiktiivisen hahmonkin, varmasti suurin osa suomalaisista tunnistaa hänet. Tästä ilmiöstä on tehty  myös kirja- ja elokuvasarjoja eli aihe myy hyvin. Se, että välillä keittää yli, ja tekee mieli jurputtaa, on normaalia mutta jos olet aina se porukan ankeuttaja, niin silloin on hyvä vähän himmailla ja miettiä motiivejaan.

• Miksi omaan jäätävän tarpeen päsmäröidä joka asiassa ja paikassa?
• Onko oma tontti todella niin puhdas, jotta on varaa sotkea toisen?
• Onko asia, mistä vauhkota, sen kaiken väärti?
• Voisiko vaan antaa olla?

Mielensä voi ja saa ilmaista rauhanomaisesti ja rakentavasti. Silloin on hyvä jättää ne kärkevimmät ja henkilökohtaisuuksiin menevät lausumat pois ja käsitellä asiat mahdollisimman neutraalisti ja totuuden mukaisesti. Ja on hyvä muistaa, että jokaisella saa olla makunsa ja mielipiteensä eikä se ole sinulta pois. Ihan kuten sinulla itselläsikin. Turha niistä on mieltään pahoittaa. Jos on mahdollisesti kritiikille itse altistunut, tai sitä osoittaa muihin, niin pohtii mistä se kumpuaa ja on saanut alkunsa.
Ilman välitöntä vastareaktioita on vielä turvassa ja mietittyään asiaa rauhassa yön yli – tunnereaktio, oli se mikä hyvänsä, voi olla kutistunut tai vahvistunut sellaiseksi, jotta voi mielensä ilmaista ihan rauhanomaisesti. Tiedä vaikka siinä oppisi itsekin uutta ja saattaa jopa käydä niin, että oma maailmankatsomus tai uskomus muuttuu siltä osin.

Sanan ja mielenilmaisun vapaus on suomalaisille kunnia-asia ja hyvä niin. Vähän harkintaa siihen mitä, miten ja kenelle sitä vapauttaan haluaa käyttää, ja kohdentaa, on se juttu mihin kiinnittää huomio.

Hyväntahtoinen läppä, huumori ja eritoten itseironia on kivaa niin kauan kun se ei oikeasti loukkaa edes tahattomasti ketään. Ja hyvä muistisääntö tässäkin on se, että kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Erityisesti some maailmassa on hyvä punnita kirjoittamansa tekstiä sillä, voinko sanoa tämän asiani myös suoraan face to face?

Eläköön elämä ja sen kaikki ilmiöt – annetaan kaikkien kukkien kukkia –  sillä kohta onkin jo kesä!

Rakkaudella Nina