

Bläkkäri perjantai on jälleen täällä!
Olet varmasti kuluttajana, ihan kuten tuotteiden ja tavaroiden jälleenmyyjänä huomannut sen seikan, että suuri musta aleperjantai on muuttunut viime vuosina
Olet varmasti kuluttajana, ihan kuten tuotteiden ja tavaroiden jälleenmyyjänä huomannut sen seikan, että suuri musta aleperjantai on muuttunut viime vuosina
Mitä mieleesi juolahtaa kun kuulet jokavuotisen hehkutuksen siitä, että Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, jopa viidesti peräkkäin? Mistä kummasta
Kuinka sinä kohtelet muita? Ihan tällainen pieni suuri pohdinnan aihe tähän kesäkauden alkuun. Kysymykseen törmäsin myös jälkikasvuni kautta aikoinaan, kun
“Alistumisen tunnelukko pääsee syntymään kun on toistuvasti kokenut tulleensa mitätöidyksi ja vähätellyksi. Usein taustalla on myös kokemuksia jossa on käytetty
Olette lukijoina ja sivustomme seuraajina varmasti jo panneet merkille, että blogimme sisältävät tekstejä niin ulkoisen kuin sisäisen maailman ulottuvuuksista ja
Kirjoittelin tuossa muutama vuosi sitten oppimisen haasteista niin oppijan kuin opettajan näkökulmista. Omien yhteisöpedagogi opintojen myötä syntynyt halu oppia lisää
Tähän postaukseen on sanoitettu niin mieli kuin mieliteotkin – on kyse sitten yhteisistä asioista ja niiden ratkomisesta tai tavaranhankinnasta. Sopivasti
Mitä sinulle kuuluu? Itse olen jo kaivellut kynttilöitä esiin, samoin lämpimämpää vaatetusta. Tunnelmallisen takkatulen loimussa on hyvä pohtia näitä syntyjä
Ihanaa, vihdoin pitkän talven jälkeen voidaan kaikki todeta – se on kesä nyt! Housut pois ja kevyempää vaatetusta tilalle –
Oletko tullut ajatelleeksi mikä etuoikeus on ollut syntyä juuri ihmisen kehoon, joka mahdollistaa eri tunteiden kirjon ilmaisun myös sanoin ja