

Kauneimmat asiat maailmassa
Uuteen Nousuun -blogi on ollut pienellä joulutauolla. Omalta osaltani joudun kuitenkin haikein mielin jatkamaan vielä loppuvuodesta alkanutta blogitaukoa. Käsi kyllä
Uuteen Nousuun tarjoaa Sinulle tiedonjanoa herättävän blogin, josta saat tuoretta tietoa kauden parhaista aineksista. Listalta voit poimia esimerkiksi kosmeettisten valmisteiden vaikutuksiin ja markkinointiin liittyvää lainsäädäntöä, raaka-ainetietoutta ja ammattilaisen vastuukysymyksiä sekä yritystoiminnan kehittämiseen ja johtamiseen kuuluvia osa-alueita.
Helposti sulateltavat kosmetiikan mahdollisuuksiin ja rajoihin sekä kosmetiikan vertailuun ja käyttöön liittyvät teemat maistuvat varmasti myös kuluttajalle, alalle aikovalle tai opiskelijalle. Ja lukuelämystä piristävät myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät aiheet sekä vieraskynäilijöiden vaihtuvat teemat. Tervetuloa blogiimme!
Uuteen Nousuun -blogi on ollut pienellä joulutauolla. Omalta osaltani joudun kuitenkin haikein mielin jatkamaan vielä loppuvuodesta alkanutta blogitaukoa. Käsi kyllä
Olet varmasti kuluttajana, ihan kuten tuotteiden ja tavaroiden jälleenmyyjänä huomannut sen seikan, että suuri musta aleperjantai on muuttunut viime vuosina
Olemme jälleen päässeet nauttimaan niin kauneudenhoitoalan ammattilaisille kuin kuluttajillekin suunnatuista messuista ja tapahtumista. On ollut ilo huomata, miten innoissaan ihmiset
Mitä mieleesi juolahtaa kun kuulet jokavuotisen hehkutuksen siitä, että Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, jopa viidesti peräkkäin? Mistä kummasta
Niin kuluttaja kuin ammattilainenkin törmää tämän tästä erilaisiin lupauksiin kosmetiikkatuotteiden vaikutuksista. Näitä markkinointiväittämiä vilisee varsinaisten mainosten lisäksi niin pakkausmerkinnöissä, koulutusmateriaaleissa
Isolla riskillä lähdin vuonna 2014 perustamaan itsekseni omaa kampaamoa ilman minkäänlaista takuuta tuleeko asiakkaita olemaan. Minun onnenani oli, että perustin
“Tuiki, tuiki, tähtönen, ryppyjäsihän näytä et…” Varmaan moni meistä, minäkin mukaan lukien olemme katsoneet peilistä, milloin silmäkulmia, milloin kaulaa, milloin
Miltä kuulostaisi kehittää ihan oma kosmetiikkabrändi? Miten sellainen ylipäätään on mahdollista? Tapoja voi olla monia, osaamista tarvitaan ja verkostoistakin voi
Kuinka sinä kohtelet muita? Ihan tällainen pieni suuri pohdinnan aihe tähän kesäkauden alkuun. Kysymykseen törmäsin myös jälkikasvuni kautta aikoinaan, kun
Kauneudenhoitoala on suuresti vähätelty ala, vaikka juuri meidän alallamme keskitytään siihen tämän hetkenkin yhteen tärkeimmistä teemoista ellei tärkeimpään – hyvinvointiin.
Kulkeeko persoonasi sumun läpi korostaen sinua? Joskus joku tuoksu saattaa laukaista muistot lapsuudesta, milloin mummolasta tai milloin kesäisiltä rannoilta. Jotkut
Silmiä kutittaa, nenä vuotaa ja välillä voi olla jopa vaikea hengittää. Näin keväällä allergiat kiusaavat monia, kun maantie- ja siitepölyä