Kesällä on ollut ihana heittää rennommalle vaihteelle arjen rutiineista, niin ruokavalion, liikunnan kuin vaikkapa hiuksiin panostamisen suhteen. Lomalla on ok ottaa rennosti ja nauttia siitä. Loman jälkeen on kuitenkin tarpeellista myös palata arjen hyviin rutiineihin myös itsensä hoitamisen suhteen. Hiusmuotoilun asiantuntija ja kouluttaja Kalle Rantanen antaa vinkit siihen, miten paluu arkeen onnistuu parhaiten ilman turhaa kikkailua ja niin, että jaksat noudattaa hyviä rutiineita vielä alkuinnostuksen jälkeenkin.
Lomalla on lupa ottaa rennosti. Suomen kesä on lyhyt ja haluamme vapautua rutiineista. Siitä on lupa nauttia, eikä siitä kannata kantaa huonoa omaatuntoa. Hyviin rutiineihin on kuitenkin fiksua taas palata lomakauden päätyttyä. Tämä tarkoittaa usein tarttumista itseä niskasta kiinni kaikilla elämän osa-alueilla ja usein halutaan tuloksia nopeasti asenteella ”kaikki tai ei mitään” oli sitten kyse ruokailutottumuksista, liikunnasta tai vaikkapa ulkonäöstä huolehtimisesta.
Kesällä saatetaan välillä elää kuin elopellossa ja yhtäkkiä pitäisi elämäntavat laittaa ruotuun kuin taikaiskusta. Monille onnistuu ehkä hetkellisesti noudattaa monimutkaisia rutiineja, mutta useimmille käy niin, että alkuinnostuksen jälkeen ollaan pian lipsuttu jos jostakin hyvästä käytänteestä. Hiusmuotoilun asiantuntija ja kouluttaja Kalle Rantanen kuitenkin tietää, että parhaat vinkit ovat yksinkertaisia ja se pätee myös hiustenhoitoon. Niitä jaksetaan noudattaa ja parhaat vinkit saat hiusalan asiantuntijalta, parturiltasi tai kampaajaltasi.
”Loman aikana sä voit hyvin pestä hiuksesi melkein millä vaan ja se on ihan ok. Loman jälkeen kuitenkin parhaat ja yksilölliset ohjeet juuri Sinun hiustesi parhaaseen mahdolliseen hoitoon saat alan ammattilaiselta.”
Parhaat vinkit hiustenhoitoon ovat yksinkertaisia
”Suomalainen hius on enemmän silkkiä kuin paksua villakangasta. Hentoinen hius on hauras ja haavoittuvampi. Suomalaiset ovat kuitenkin ahkeria käsittelemään hiuksia. Sen vuoksi hiustenhoidon rutiinit tällaisen herkän materiaalin kanssa ovat erityisen tärkeitä.” kertoo Kalle pohjoismaisen hiuslaadun erityistarpeista.
Omat hiustenhoitotarpeet usein kyllä tiedostetaan ja alkuinnostus voi olla suurtakin, mutta mutkikkaisiin hoitorutiineihin sitoutuminen jää usein lyhyeksi kokeiluksi. ”Parhaimmillaan rutiinit ovat riittävän yksinkertaisia, jotta niitä jaksaa noudattaa. Liian monimutkaisia jaksaa jonkin aikaa ja niihin kyllästyy nopeammin.” Sama pätee moneen muuhunkin loman jälkeiseen arkeen palaamiseen.
Etätyön lisääntyessä työpäivät saattavat venyä ja rutiineista lipsutaan. Tällöin on hyvä muistaa rutiinien yksinkertaisuus. ”Asiakkaat ovat kiittäneet juuri näistä yksinkertaisista vinkeistä, joita on helppo toteuttaa arjessa.” kertoo Kalle. ”Asioista ei kannata tehdä liian vaikeita. Kaikkein hyödyllisimmät vinkit ovat yksinkertaisia.”
Ihminen toimii niin, että helppoja ohjeita jaksaa noudattaa ja niihin sitoutua, on kyse ruuasta, liikunnasta tai kosmetiikan käytöstä. ”Kerran viikossa voi vaikka sitten järjestää itsellleen spa-kokemuksen kuorintoineen ja naamioineen, mutta arjessa kun kaikki vaatii aikaa, niin ei kannata rakentaa kokonaisuutta liian hankalaksi. Meillä on vaan se 24 tunnin kakku jaettavana, niin ei pidä tehdä asiasta kuluttajalle liian vaikeata. Tämä on hyvä myös ammattilaisen muistaa, kun ohjataan asiakkaita hiusten kotihoidossa.”
”Parhaimmillaan rutiinit ovat riittävän yksinkertaisia, jotta niitä jaksaa noudattaa. Liian monimutkaisia jaksaa jonkin aikaa ja niihin kyllästyy nopeammin.”
Kallen kymmenen vinkkiä tehokkaaseen, mutta helppoon hiustenhoitoon:
1. Loman jälkeen kannattaa arki aloittaa ammattilaisen osaavissa käsissä, jolloin laitetaan paitsi hiukset kuntoon, niin samalla saat parhaat tuotteet ja käyttövinkit kotihoitoon. Loppu onkin sitten kotona helpompaa ja vaivattomampaa.
2. Sampoo on sampoo, mutta paras mahdollinen tulos saavutetaan juuri Sinun hiuksillesi ja hiuspohjallesi sopivalla tuotteella. Parhaat vinkit tuotevalintoihin ja yksilöllisiin ohjeisiin saat aina ammattilaiselta.
3. Hyväkään tuote ei vielä yksistään saa aikaan parasta mahdollista lopputulosta. Tärkeää on myös ymmärtää tuotteen määrän ja vaikutusajan merkitys, jotta tuotetta on riittävästi ja se ehtii tehdä mitä sen kuuluu.
4. Erityisesti hoitoaineen käytössä tulee muistaa, että jos tuotetta laitetaan liian märkään tukkaan eikä malteta antaa vaikuttaa, niin hoitovaikutus jää saavuttamatta.
5. Sama pätee myös esim. hopeasampoisiin, jotta pigmentti riittää ja ehtii tarttua.
6. Voit kuitenkin hyödyntää tuotteen vaatiman vaikutusajan tehokkaasti. Älä esimerkiksi turhaan seiso suihkussa odottelemassa vaikkapa hiusnaamion vaikutusta, vaan voit laittaa tuotteen vaikuttamaan siksi aikaa, kun touhuat jotain muuta.
7. Ohueen, silkkiseen hiukseen ei varastoidu paljoa kosteutta. Kesällä kun me suomalaiset saunomme paljon, on hyvä käyttää poishuuhdeltavia hoitoaineiden lisäksi jotakin jätettävää. Tämä on hyvä muistaa myös ilmojen kylmetessä, jolloin huoneilma muuttuu kuivemmaksi.
8. Jos pidät siitä, että hius on luonnollinen ja liikkuu, voit käyttää tuotetta, joissa on sekä hoitavuutta, että kevyttä pitoa. Säästät aikaa ja pärjäät vähemmällä tuotevalikoimalla.
9. Ei myöskään riitä, että kampaajalla käynnin yhteydessä ostetaan sopivat tuotteet, jos niiden loputtua käytetään taas jotain muuta. Kemiallisen käsittelyn hiukselle aiheuttama trauma ei poistu hiuksesta tuotteiden loputtua.
10. On hyvä muistaa, että jos hiusta käsitellään kemiallisesti, kuten esimerkiksi värjätään tai raidoitetaan säännöllisesti, niin hiusta pitää myös hoitaa säännöllisesti. Vain säännöllisyydellä saadaan parhaita tuloksia.
”Ei riitä, että kerran tai pari käy salilla tai syö terveellisesti, vaan säännöllisyydellä saavutetaan parhaat tulokset. Sama pätee hiusten hoitoon.”
Sinua voisi kiinnostaa myös: Mitä hiusvaurioita voidaan hoitaa ja mitä ei?
Määrän sijaan laatua ja harkittuja hankintoja
”Pulloja ei kannata ostaa kylpyhuoneeseen koristeeksi. Jos niillä haluaa kylppärinsä somistaa, niin niitä saa kyllä varmaan tyhjinä ammattilaiselta, jos vaan pyytää. Ne ovat tarkoitettu käytettäväksi, vieläpä ihan jokapäiväiseen ja säännölliseen käyttöön.” Nauraa Kalle. ”Tosin kyllä moni asiakas on kyllästynyt siihen, että kylpyhuone on täynnä käyttämättömiä tuotteita.”
Tuotteet eivät myöskään säily loputtomiin, vaan tänä päivänä niiden säilöntäaineiden valinnassa ja määrissä käytetään tarkkaa harkintaa. Sen vuoksi tuotteiden pakkausmerkinnöissä on myös maininnat tuotteiden säilyvyydestä.
Vastuullisuus on myös hyvin moninainen käsite kosmetiikan valintojen ja käytön kohdalla. Joku saattaa esimerkiksi ostaa mielestään luonnonmukaisia tuotteita, mutta tuote jääkin jostain syystä käyttämättä ja niistä syntyy hävikkiä. Tämä ei ole ekoteko. Sen sijaan kannattaa ostaa mieluummin toimivat tuotteet ja käyttää ne loppuun asti. Se on ekoteko.
Älä siis hilloa tuotteita kylppäriin! Lämpimässä ja kosteassa kylppärissä hautuvat tuotteet voivat olla myös melkoisia bakteerialustoja. Osta mieluummin vähemmän, mutta osta tietoisesti laatua. Hyödynnä myös ammattilaista valinnassa, aivan kuten teet vaikkapa vaateliikkeessä.
Usein tänä päivänä kuluttajat ajattelevat, että luomu tai luonnonkosmetiikka on automaattisesti miedompaa tai hellävaraisempaa ilman, että ymmärretään faktaa, että myös luonnosta saatavat raaka-aineet ovat kemiallisia yhdisteitä. Ja nämä kyseiset yhdisteet eivät itsessään tee tuotteesta automaattisesti miedompaa tai parempaa.
“Luonnonkosmetiikka ei myöskään ole varsinkaan käsitellylle ja herkälle skandinaaviselle hiukselle aina paras valinta, kun tarvitaan puhdistustehon tai pinnansulkemisen lisäksi jotain hoito-ominaisuutta enemmän. Näissä tapauksissa synteettinen kosmetiikka saattaa toimia paremmin.” painottaa Kalle. Lisäksi, kun puhutaan kemikaalikuormasta niin synteettinen kosmetiikka ei automaattisesti ole kuormittavampi verrattuna luonnonkosmetiikkaan.
”On ekoteko ostaa vähemmän, mutta juuri itselle sopivia laadukkaita tuotteita ja käyttää tuote loppuun asti”
Kuluttajien valveutuminen haastaa myös ammattilaiset
Tämän päivän kuluttajat ovat varsin valveutuneita ja moni hyvin spesifikin tieto on myös kuluttajien helposti saatavilla. Lisäksi kulutustottumukset ovat muuttuneet ja ihmisten arvot vaikuttavat myös kosmetiikan käyttöön. Tieto kuuluu kaikille ja tämä haastaa myös ammattilaiset.
Kalle kehottaakin ammattilaisia kouluttautumaan ja päivittämään omaa osaamistaan. ”Hiusalalla ollaan nyt siirtymässä eri tekniikkavillityksistä hiusten hoitamiseen.” kertoo Kalle ja lisää, että ”Ammattilaisen tulee tuntea tuotteensa, eikä olla vaan tuotteen pakkausmerkintöjen ja markkinointiväittämien varassa. Valikoimassa voi olla vähemmän tuotteita, mutta ammattilaisen tulee tuntea tuotteensa hyvin. Määrä ei korvaa laatua. Me ei kilpailla nettimyynnin tai suurmarkettien kanssa.”
”Mun periaate on se, että joka ikinen tuote, jota mä käytän liikkeessä tai myyn mun asiakkaille, kulkee mun kylpyhuoneen läpi! Se on myös itsensä kouluttamista, vieläpä maksutta.”
Asiakas myös arvostaa ammattilaisen omakohtaista käyttökokemusta. Se herättää luottamusta. ”Ammattilainen tietää tuotteesta ja sen raaka-aineista enemmän kuin vaikkapa hypermarketin myyjä. Ammattilainen osaa myös perustella miksi jokin tuote sopii asiakkaalle. Ainut, millä voidaan kilpailla, on neuvonta ja ammattitaito.” muistuttaa Kalle ja painottaa ammattitaidon ylläpitämisen ja tiedon päivittämisen tärkeyttä, sillä tieto muuttuu koko ajan.
“Ammattilaisten tulisi myös suositella asiakkaille uudenlaisia hoitorutiineja. Pitää miettiä, mitä milloinkin tarvitaan. Niin ihon kuin hiustenkin hoitamisessa on syytä huomioida lisäksi vuodenaikojen vaihtelu. Tämä kesä on ollut kosteusprosentiltaan poikkeuksellinen. Pian taas syksyn koittaessa ja varsinkin pakkasilla ilma on kuiva. Meillä Suomessa paitsi lämpötilaerot myös kosteuserot voivat olla melkoisia. Niin iho kuin hiuskin tarvitsee eri vuodenaikoina erilaiset tuotteet.”
Hyvä on kuitenkin tiedostaa, että vaikka ihosta ja hiuksista puhutaan usein yhtenä, niin niissä on myös eroja. Hius ja iho kosmetiikan kohteena ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, vaikka niissä onkin paljon samankaltaisuuksia. Iho uusiutuu nopeammin ja esimerkiksi veden juonti näkyy ihossa melko nopeastikin. Sen sijaan hiukset ovat kuollutta, eikä veden juonti vaikuta olemassa olevaan kuolleeseen karvaan millään tavoin. Veden juonti ei siis kosteuta ihon ulkopuolella näkyvää hiusta, vaikka muuten vesi meille tärkeää onkin. Hius tarvitsee kosteutensa ulkoa päin ja siinä avuksi tulevat kosmetiikkatuotteet. Ja paras asiantuntija juuri Sinulle sopivien tuotteiden valintaan on hiusalan ammattilainen, oma kampaajasi tai parturisi.
”Arkeen paluu kannattaa aloittaa ammattilaisen käsissä. Samalla kun laitetaan hiukset kuntoon, niin saat parhaat tuotteet ja käyttövinkit kotihoitoon.”
Ihanaa arkea Sinulle toivottavat,
Kalle ja Mila
PS: Jos pidit artikkelia hyödyllisenä, niin olisimme iloisia, jos jakaisit sen myös omissa somekanavissasi.
Hyödynnä myös loppukesän huikea kampanjatarjous verkkokurssista Hiusten suojaaminen UV-säteilyltä ja lämmöltä!
Saat sen nyt uskomattomaan hintaan vain 10,- tästä linkistä!
Tajous on voimassa elokuun loppuun asti!
2 Comments
Hei Mila, Kalle ja Nina,
Ettepä arvaa miten ”vanhan” päivä aina paranee silloin kun luen puuhistanne! Pidän tavastanne sivistää koko lukijakuntaanne ja toivotan erittäin rapsakkaa jatkoa kaikille toisillenne!
Kiitos Lea, Kallen kanssa oli (ja on edelleen) ilo tehdä yhteistyötä! Nyt saamme iloa ja hyötyä Kallen vinkeistä niin ammattilaiset kuin kuluttajatkin. Yhteistyöllä ja tiedon jakamisella voi myös koko ala kehittyä. Sylin täydeltä terveisiä myös Sinulle ja mukavaa loppukesää!
– Mila