On mahtavaa tehdä työtä, jota rakastaa. Unelmat saattavat kuitenkin muuttua ja kehittyä vuosien ja kokemuksen karttuessa. Hius- ja kauneudenhoitoalalla on tultu myös tilanteeseen, että menestyksekäs yritystoiminta ei voi enää rakentua pelkästään käsillä asiakkaille tehtävän työn varaan, vaan toimintaa pitää kehittää ja laajentaa esimerkiksi verkkoon ja tuotemyyntiin. On kehityttävä itse ja kehitettävä myös yrityksen toimintaa. Miltä kuulostaisi opintojen jatkaminen tulevaisuuden turvaamiseksi ja unelmien saavuttamiseksi? Entä kiinnostaisiko vaikkapa estenomiopinnot tai ammatillisen opettajan työ? Tiesitkö, että kampaaja, parturi tai kosmetologi voi suorittaa oman osaamisalansa lisäksi nyt myös kosmetiikkaneuvojan erikoisammattitutkinnon, joka antaa paitsi uutta osaamista, niin avaa myös uusia työmahdollisuuksia. Lisäksi erikoisammattitutkinto voi toimia väylänä korkeakouluopintoihin. Sinä olet ansainnut unelmasi. Olisiko nyt aika mennä niitä kohti?
Sopisiko erikoisammattitutkinto Sinun lähtökohtiisi ja tavoitteisiisi?
Jos olet jo suorittanut hius- ja/tai kauneudenhoitoalan perustutkinnon, niin Sinun on mahdollista hakeutua hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkintoon, jonka tutkintonimikkeet ovat, valitusta osaamisalasta riippuen, joko erikoiskosmetologi, kampaajamestari, kosmetiikkaneuvoja EAT tai parturimestari. Erikoisammattitutkinto soveltuu sellaiselle, joka haluaa kehittää ammatillista substanssiosaamistaan, tuotetuntemustaan ja asiakaspalveluaan “mestaritasolle” eli kehittyä oman alansa asiantuntijaksi.
Monimuotoisesti toteutettavat opinnot on mahdollista kytkeä joustavasti omaan työhönsä ja tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella tai yrittäjän oppisopimuksella. Tänä päivänä opiskelu ei siis ole “koulun penkillä istumista”, vaan on todellisuudessa kaukana siitä. Opiskella voi usein myös ajasta ja paikasta riippumatta, joten myöskään asuinpaikkasi tai elämäntilanteesi ei rajoita opiskelumahdollisuuksiasi. Jos on motivaatiota, niin keinot kyllä löytyvät.
Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto on oivallinen valinta tutkintoon johtavaksi jatkokoulutukseksi hius- ja/tai kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittaneelle, jolla mielellään on jo jonkin verran työkokemusta alalta ja halukkuutta lähteä kehittämään omaa ammatillista osaamistaan edelleen. Työkokemukselle ei kuitenkaan ole enää ehdotonta minimivaatimusta, vaan nyt jopa nohevalle vastavalmistuneelle opiskelu on mahdollista, mikäli omaa riittävät työelämätaidot ja asiakaspalvelukokemusta. Osaamista pitää kuitenkin löytyä eli oman alan perustaitojen on oltava hyvällä tasolla, vaikka erikoisammattitutkinnossakin joitakin asioita voidaan kertailla tarpeen mukaan.
Tutkinto painottuu valitun osaamisalan mukaisesti joko monipuolisiin kädentaitoihin ja erilaisiin työ- ja hoitomenetelmiin tai kosmetiikkaneuvontaan. Opinnoissa harjaannutaan ennen kaikkea palvelemaan asiakkaita yksilöllisesti ja korkeatasoisesti omaa tuotetuntemusta ja erikoisosaamista laajasti hyödyntäen sekä kehitetään itseään ja oman yrityksen, työyhteisön tai muun organisaation toimintaa. Opinnoissa kehitytään lisäksi johtamaan projekteja ja asiakkuuksia sekä kehittämään asiakkaille lisäarvoa tuottavia palveluja, joten se on hyvä pohja myös esimies- (tai kuten nyt on alettu käyttämään sukupuolineutraalia nimikettä) esihenkilötyössä toimiville tai sellaiseksi aikoville. Opintoihin kuuluvia sisältöjä ovat myös työyhteisön kehittäminen, kestävän kehityksen edistäminen sekä verkostoituminen muiden asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi osaamista laajennetaan ja syvennetään valinnaisilla opinnoilla.
“Monimuotoisesti toteutettavat opinnot on mahdollista kytkeä joustavasti omaan työhönsä. Opiskella voi usein myös ajasta ja paikasta riippumatta. Jos on motivaatiota, niin keinot kyllä löytyvät.”
Mikä osaamisala sopisi parhaiten juuri Sinulle?
Sinulle voi soveltua useampikin osaamisalavaihtoehto. Kannattaa kuitenkin valita sellainen, joka tukee tavoitteitasi ja tulevaisuuden unelmiasi. Ei siis kannata katsoa taaksepäin vaan eteenpäin ja miettiä, mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä ja mennä rohkeasti kohti omia unelmia. Pääsyvaatimuksena opintoihin on kuitenkin soveltuva hius- ja/tai kauneudenhoitoalan perustutkinto, joten se Sinulta täytyy löytyä.
Mikä sitten on soveltuva perustutkinto? Erikoiskosmetologin osaamisalalla soveltuva tutkinto on kosmetologin perustutkinto. Kampaajamestarin osaamisalalla soveltuva tutkinto on kampaajan tai parturi-kampaajan perustutkinto. Parturimestarin osaamisalalla soveltuva tutkinto on parturin tai parturi-kampaajan perustutkinto. Kosmetiikkaneuvojan EAT:n osaamisalalla soveltuu kosmetiikkaneuvojan perustutkinnon lisäksi myös muut hius- ja/tai kauneudenhoitoalan perustutkinnot. Osaamisalakohtainen työkokemuksesi katsotaan eduksi. Opiskelu edellyttää lisäksi riittävää suomenkielen taitoa ja tietotekniikan perusteiden hallintaa.
Erikoisammattitutkinnon suoritettuasi osaat palvella asiakkaita yksilöllisesti ja korkeatasoisesti tuotetuntemustasi ja erikoisosaamistasi laajasti ja monipuolisesti hyödyntäen osaamisalasi mukaisesti: Kampaajamestarina osaat tehdä asiakkaille kampauksen ja ehostuksen palvelukokonaisuuksia vaativilla ja monipuolisilla värjäys-, rakennekäsittely- ja kampaajatekniikoilla. Parturimestarina osaat tehdä asiakkaille hiusten ja parran palvelukokonaisuuksia vaativilla ja monipuolisilla värjäys-, rakennekäsittely- ja parturitekniikoilla. Erikoiskosmetologina osaat tehdä asiakkaille ihonhoidon palvelukokonaisuuksia erikoishoitomenetelmillä. Kosmetiikkaneuvojana (EAT) osaat toteuttaa asiantuntevaa tuoteneuvontaa esimerkiksi kosmetiikan myynnin parissa sekä toimia kouluttajana kuluttaja- ja yritysasiakaskohderyhmille.
“Erikoisammattitutkinnon suoritettuasi osaat palvella asiakkaita yksilöllisesti ja korkeatasoisesti tuotetuntemustasi ja erikoisosaamistasi laajasti hyödyntäen osaamisalasi mukaisesti.”
Mitä hyötyä tutkinnon suorittamisesta Sinulle on?
Hius – ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon suorittaminen antaa sinulle hyvät valmiudet toimia esimerkiksi yrittäjänä, yrityksen vastuutehtävissä, kouluttajana, myymälävastaavana ja erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä. Se antaa myös valmiuksia parantaa yrityksesi tai organisaatiosi kannattavuutta kehittämällä liiketoimintaa vaikkapa verkkokauppaa hyödyntämällä. Lisäksi tutkinnon suorittaminen parantaa opiskeluvalmiuksiasi ja jatkokoulutusmahdollisuuksiasi edetä ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin sekä ammatillisen opettajan pedagogisiin opintoihin.
Tutkinnon suoritettuasi osaat johtaa asiakkuuksia ja tuottaa lisäarvoa asiakkaille kehittämällä palveluja sekä suunnitella, toteuttaa ja johtaa erilaisia työelämälähtöisiä kehittämisprojekteja. Lisäksi osaat huolehtia työ- ja asiakasturvallisuudesta kaikissa tilanteissa ja kehittää työyhteisöäsi sekä edistää kestävää kehitystä. Osaat myös arvioida ja kehittää omaa työtäsi ja suunnitella omaa urakehitystäsi omien unelmiesi saavuttamiseksi.
Tutkinnon suoritettuasi voit myös työllistyä kosmetiikkateollisuuden, muodin tai kulttuurin pariin. Voit myös työskennellä lähialojen kuten palvelu-, terveys-, liikunta- ja hyvinvointialojen yrityksissä ja organisaatioissa. Opiskelu ja itsensä kehittäminen avaa aina uusia ovia ja mahdollisuuksia hakeutua täysin uusiin työtehtäviin. – Missä Sinä haluaisit nähdä itsesi kahden vuoden kuluttua?
“Erikoisammattitutkinnon suoritettuasi Sinulla on hyvät valmiudet toimia yrittäjänä, yrityksen vastuutehtävissä, kouluttajana, myymälävastaavana sekä erilaisissa johto- ja asiantuntijatehtävissä.”
Mitä, missä ja miten voin opiskella?
Erikoisammattitutkintoa järjestetään eri oppilaitoksissa ja tarjontaan voi tutustua esimerkiksi oppilaitosten nettisivujen kautta. Asuinpaikastasi riippumatta Sinun on mahdollista opiskella erikoisammattitutkinto joustavasti ja monimuotoisesti oman työsi ohella ainakin koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa, vaikka asuisit kauempaakin. Opetusta Salpauksessa järjestetään kampaajamestarin, erikoiskosmetologin ja kosmetologineuvojan EAT:hen ja parturimestariksikin voit opiskella hankkimalla työelämätoteutuksella.
Sinulla on myös mahdollisuus suorittaa myös yksittäinen tutkinnon osa tai osia, jolloin voit hankkia ainoastaan lisäosaamista kiinnostavasta aiheesta suorittamatta koko tutkintoa. Osatutkinnon suorittajana Sinun on mahdollista laajentaa opintojasi myöhemmin muihin tutkinnon osiin tai suorittaa lopulta vaikka koko tutkinto. Oppiessakin voi joskus nälkä kasvaa syödessä, sillä opiskelu voi olla kaikkea muuta kuin ryppyotsaista puurtamista. — Eikä unelmien tavoittelussa tule ikinä kylläiseksi!
Älä enää mieti, vaan lähde rohkeasti toteuttamaan unelmiasi. Olet sen ansainnut.
Mila
Tutustu tutkinnon suorittamiseen Salpauksessa!
Lähteet ja linkit:
Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto. 2019. Opetushallitus
Koulutuksen toteutussuunnitelma Salpaus