Tähän postaukseen on sanoitettu niin mieli kuin mieliteotkin – on kyse sitten yhteisistä asioista ja niiden ratkomisesta tai tavaranhankinnasta. Sopivasti ja suloisesti siis sekaisin kaikkea mielenporinaa.
Molemmat on hyvä tiedostaa ja ymmärtää, että asioilla on aina – ne kaksi puolta – voi olla enemmänkin, riippuu muunmuuassa ”sopankeittäjien” ja pahapuhujien määrästä suhteessa niihin, jotka ovat hyvällä liikenteessä. Myös se merkitsee, kuinka paljon joukossa on niitä, jotka pystyy lukemaan ne pienimmätkin nyanssit sanoista, eleistä ja teoista. Huippua on, jos näistä havainnoistaan uskaltaa ihan ääneen sanoa ilman pahansuopaisuutta tai oman edun tavoittelua – turpaan siinä saattaa ottaa mutta totuus ei pala tulessakaan ja tekee hyvää pitkällä juoksulla. Kuitenkin joukossa kun on aina myös niitä rauhantekijöitä, jotta yhteistyö on sujuvaa kaikilla. Yleensä jos sopua ei ole, yhteisö tai asia mitä ajetaan, saattaa kaatua omaan mahdottomuuteensa, valitettavasti. Hyvän puhuminen edessäpäin kantaa pitkälle eli sitä kannattaa viljellä siellä missä ihmiset ovat ja kohtaavat.
Avoimet kysymykset
On sanomattakin selvää, että jokainen ääni puhuu sitä omaa totuuttaan, omista näkemyksistään ja mielipiteistään käsin, niinhän me ihmiset toimitaan – minäkin.
Aika jännäksi jutut menee siinä vaiheessa kun sieltä kaikesta ”puhetulvasta” pitäisi poimia ne oleelliset, ja suht todelliset syyseuraus pointit niin, että on osannut pistää tarkkailun alle kokonaiskuvan tilanteesta. Kuka, mitä, miten, miksi ja kenelle?
Ihan kuin avoimet kysymykset silloin kun sinulle myydään faktaa tai syötetään höpöhöpöä. Hyvä olisi osata lukea koko ”tuoteseloste” ja ottaa olennainen talteen, mitä sillä hetkellä tarvitset, jättää ne täyteaineet vähemmälle huomiolle.
Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin muussakin arkiaskareissa. Turhan tavaran määrään kannattaa kiinnittää huomio, koska markkinoilla on kaikkeen mahdolliseen kehitetty ne selkeät turhakkeet, mitä ilman voi hyvin elää. Kun riisuu arjestaan pois turhaa aineellista ja aineetonta sekasälää, on vapaampi ilma hengittää. Myös kommunikointi ja yhteiset tavoitteet saavat tilaa kehittymiselle ja pois jää turha vatulointi.
Tarveajattelu
Tavarataivaassa kuten esimerkiksi kosmetiikan maailmassa on hyvä pitää pää kylmänä ja tehdä hankinnat vain tarpeeseen, toki hyvä on välillä hemmotellakin mielikuvien avulla, mutta pääosin pitää kaapit siistinä ja järjestyksessä.
Olen aina kannustanut ihmisiä ostamaan itselleen vain ne perustarvikkeet, ja käyttämään ylimääräisiä euroja ennemminkin niiden special tilanteisiin räätälöityjen palvelujentuottajien tarjontaan koska heiltä löytyy juuri siihen tarpeeseen sopivat pelit ja vehkeet. Itsensä hemmottelu ja luxus tulee tässä diilissä hyvän mielen lisäksi kaupanpäälle. Kokoukset ja muut palaverit on hyvä pitää samalla lailla yksinkertaisina ja helposti hallittavina.
Blogissamme on tähän liittyen useita postauksia, mistä voit tsekata miten monipuolisesti voit käyttää yksittäisiä tuotteita ja palveluita sekä oppia toimimaan porukassa. Kaikki järkevä harkinta pätee ihan jokaisella arjen osa-alueella, oli kyse sitten peruselämisestä: ravinnosta, asumisesta, työstä, vapaa-ajan riennoista yms.
Kulutushysteria on ollut paikoin melkoinen omassa arjessakin mutta vanhetessa viisastuu ja kun sisällyttää päiväänsä aineettomia mielihaluja ja mielen työkaluja, ei kaipaa edes kaiken maailman hilavitkutinta nurkkiin pölyttymään. Tästä tykkää niin kukkaro kuin luontokin.
Tätäkin kirjoittaessa pomppii näytölle koko ajan Black Fridayn tarjouksia. Näihin kampanjoihin voi omaa tarvetta ”säästää” niin, että koittaa vaikka himmailla jonkun tavaran ostoa hetken, kun tietää sen tulevan kampanjatarjoukseen. Näissäkin saattaa olla piilotettuna sellainen jekku, että ovh hinnat pompsahtaa edellisellä viikolla korkeammalle niin on siitä sitten hyvä lyödä -70% alelappu kylkeen.
Arvostatko vai alennatko?
Tätä superhyperale kampanjaa ei sitten yleensä pysty pienyrittäjä edes tekemään, joten jos kukkaro antaa vaan myöden, älä odota heiltä alennuksia vaan ole valmis maksamaan se täysi hinta. Heille kun ei tarjoudu isojen ketjujen tapaan suurvarastojen ostoja, joita myydä pilkkahintaan. Heidän ei ole järkevää ostaa pieneen liikkeeseen isoa erää tavaraa kuormittamaan varastoa ja taloutta. Osto kun ei ole mitenkään tae myynnistä. On hyvä ottaa huomioon, että jokainen saamasi tai pyytämäsi aleprosentti on pienyrittäjäsi omasta tulosta pois. Näin tämä yhteiskunta pyörii. Isoissa organisaatioissa osto-osaaminen on arvossaan vaikka kuinka olisi budjetissa löysää, erityisesti hankkeiden kohdalla loppuvuodesta. Järkevä taloustaito kuuluu kaikkien osata.
Yhteistyössä ja yhdessä tekemisessä pätee sama juttu, kuuntele, karsi ja jäsennä ilman toisen mielipiteen tai persoonan alentamista. Poimi oleellinen tieto ja pysy asiassa. Älä puhu päälle ja omaa hyvät käytöstavat. Ollaan esimerkkinä nuoremmille sukupolville.
Itsensäkehittäminen
No niin, otetaan sitten muutama rivi ihmiskäyttäytymisen tutkimiseen ja syvälle itseensä menemiseen kehittämismielessä. Tämä on ollut minulla itselläni työn alla jo tovin, mutta pikku hiljaa kokonaisuus alkaa aukeamaan. Tämä ei ole ollut yhtään hukkaan heitettyä aikaa, päinvastoin. Olen koittanut tarkastella omia vahvuuksia ja heikkouksia monelta eri kantilta.
Huomionarvoinen seikka on ollut se, kuinka on oma hintansa sillä, kun ei lähde mukaan joka taisteluun suunapäänä. Hyvä on koittaa kommunikoida hyvyys edellä ratkoessa myös sitä eripuraa ja sammutellessa tulipaloja – pahimmillaan sytytellen niitä tahtomattaan toisaalla. Mielestäni siihen puuttumiseen on ollut motiivina se ymmärrys, että kukaan ei ole syntyessään pahis, (toki poikkeukset vahvistaa säännön) elämä muokkaa ja marinoi ihmistä sen minkä kerkeää ja saa tehdä tosissaan töitä mielensä kanssa, että pysyy matka edes semimielekkäänä.
Välillä noustaan ylös ja sitten taas sukelletaan. Kunhan ei jää kumpaakaan ääripäähän makailemaan niin hyvä tulee, pysyy tasapaino olemisessa ja tekemisessä.
Voi sitä katkeruuden ja vihan määrää, mitä kantaisin jos en olisi ymmärtänyt, käsitellyt ja anteeksiantanut kaikkea sitä kökköä ja pahaa, mitä kunnon kauhakuormaajalla päälle on kaadettu kaikilla osa—alueilla. Niin yksityishenkilönä, asiakaspalvelijana kuin työssäni opettajana. Mutta nekin on tapahtuneet, eli ovat mennyttä ja se siitä. Pohjalta on hyvä ponnistaa uuteen nousuun.
Nämä kaikki elämänkouluun sävyt ja vivahteet ovat kuitenkin antaneet minulle sen viisauden mistä ammentaa ymmärrystä ja siihen aitoon haluun tehdä hyvää ihan joka päivä, ei vain silloin kun olen itse vailla jotain tai saan sillä mahdollisesti näkyvyyttä. Vaan koska minä voin ja haluan.
Kokonaisvaltaisuus
Tiedä sitten onko ollut valuvika siittovaiheessa, mutta olen koittanut sitäkin tietä, missä olen ollut koko ajan ihan helvetin takakireä ja vihainen, varsinainen mulkku suorastaan – niin itselle ja tietenkin muille, siinä on tullu entistä huonompi olo eikä se vieny kuin katkeruuteen ja itsetuhoisiin ajatuksiin. Nyt paikoin hormonimyrskyt (hei hyvä vedota muuten tähän sen kerran kuussa) käy pyörähtämässä paikalla kadoten onneksi sinne, mistä tulikin. On ilo olla kokonainen henkilö. Ja avoin, rehellinen puhuminen auttaa tässä kohtaa. Aina.
Yksi fakta mistä en luovu on se, että rakkaus voittaa lopulta – yhtäkään sotaa tuskin on aloitettu rakkaudesta käsin. Sitä minä viljelen ja vaalin kuolemaani saakka ja jos jollekin on liikaa hattaraa mun jutuissa, on minulle ok, jos hän haluaa astua sivuun hetkeksi tai ihan lopullisesti. Ei kukaan voi tietää mitä toisen elämässä on ollut tai on meneillään. Ja kyllähän sitä itsekin tietää, että siellä syvällä mustassa mössössä ollessa ei kiinnosta vit******n tällaiset lovelätinät ja positiiviset porinat.
Mutta minä en hylkää enkä tuputa silloinkaan ja se juuri tuo ihmissuhteisiin ja kohtaamisiin turvaa, kun voi luottaa, ettei tule nolatuksi, petetyksi tai jätetyksi. Enkä odota vastapalveluksia koska toisen puolesta et voi tietää ja tehdä omia päätelmiä. Parhaimmin menet harhaan kun oletat jotain, etkä esimerkiksi kysy suoraan. Mutta jokainen toimii miten itse parhaaksi näkee. Hyvä tulee hyvän luokse, niin myös paha menee pahalle.
Mielenjoustavuus
Oletko Sinä muistanut ajatella itseäsi tänään rakkaudesta käsin? Sitähän ei sinun puolestasi voi toiset tehdä. Ja sinun oma hyvinvointisi heijastuu suoraan ulospäin. Minä olen ajatellut omaa elämääni ja tekemisiäni, siksi haluan lähettää sinulle virtuaalihalauksen ja kiitoksen olemassaolostasi! Olet Ihana ja justiinsa paras versio itsestäsi.
Elämä tuo mukanaan muutoksia ja niin sen kuulukin tuoda. Ole läsnä tässä hetkessä ja tee oman elämän kokonaisvaltaisia ”budjetointia ja strategiapäivityksiä” sopivin väliajoin.
Ihmisen mielen joustavuus on tässä huippuapu. Ei ole pakko jäädä makaamaan huonoihin tunteisiin ja oloihin. Muista myös nauttia matkasta, erityisesti lopputuloksista rauhassa, ettei tekeminen lipsahda liikasuorittamiseen ja mahdollisesti loppuunpalamiseen. Vähemmän on enemmän ja Sinä päätät rajasi rakkaudesta käsin.
Loppuun vielä lainattu viisaus, jota kannattaa ajatuksella lukea:
”Viisas oppii toisen virheistä, keskinkertainen omista, tyhmä ei mistään”
ps. Ja anteeksi kiroiluni, kuuluu myös pakettiin ja käytän sitä vain tarpeeseen. Siitäkin on tehty muuten tutkimuksia eikä yhtään hullumpi tulos ole tullut tilanteeseen sopivan kirosanan käytöstä ja sen painotuksen merkityksestä.
Tykkää, jaa ja kommentoi jos aihe resonoi, toivottavasti pysyit ajatukseni virrassa mukana ❤️
Rakkaudella ja sinua kunnioittaen
Nina