Uuteen Nousuun tarjoaa Sinulle e-oppaan Kosmetiikka – uhka vai mahdollisuus, jonka kirjoittajina toimivat Mila Andersén (os. Hakalin) ja Nina Kallijärvi sekä Raija Kara, joka teki vaikuttavan elämäntyön kosmetiikan kemian, hius- ja kauneudenhoitoalan edelläkävijänä sekä antoi merkittävän panoksensa myös tämän sivuston sisältöjen tuottamisessa.
Opas on tarkoitettu juuri Sinulle kosmetiikan käyttäjä, olitpa sitten kuluttaja tai kosmetiikan parissa työskentelevä ammattilainen. Siihen on pelkistetty helppolukuiseen muotoon kaikista oleellisin tieto, jota tarvitset ymmärtääksesi kosmetiikan mahdollisuuksia ja rajoitteita. Oppaan sisältämät perustiedot auttavat Sinua myös ymmärtämään muita Uuteen Nousuun -sivustolla käsiteltäviä sisältöjä.
Tilaamalla oppaan annan samalla suostumuksen Uuteen Nousuun -sivustolle lähestyä minua markkinointiviestein. Tutustu sivuston tietosuojaselosteeseen.
Mila on kosmetiikka-, hius- ja kauneudenhoitoalan vahva asiantuntija, opettaja ja kirjoittaja, jonka erityisosaamiseen kuuluu muun muassa alaan liittyvä tieteellinen faktatieto. Keskeisimmältä koulutukseltaan Mila on estenomi YAMK, estenomi AMK, ammatillinen opettaja, tiimimestari ja tuotekehittäjä EAT. Tällä hetkellä Mila työskentelee hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnosta vastaavana lehtorina sekä toimii asiantuntijayrittäjänä. Mila toimii lisäksi Laurea-ammattikorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsenenä, jossa on kehittämässä alan ammattikorkeakoulututkintojen koulutusta sekä kirjoittaa Pinni-lehteen.
Nina on kauneudenhoitoalan varsin ketterä moniosaaja, joka on viime vuodet toiminut hius- ja kauneudenhoitoalan opettajana antaen näin kaiken tieto taitonsa tulevaisuuden osaajille.
”Uusimman luotettavan tiedon etsiminen ja sen jakaminen on ollut koko pitkän urani toiminnan perusta. Hius- ja kauneusaloilla mielikuvat ovat liian usein harhaanjohtavia. Minulta luotettavan faktan löytäminen tuotteista, niiden turvallisuudesta ja perustelluista työtavoista vei kymmeniä vuosia. Olen luovuttanut urani aikana keräämäni faktatiedon Milalle ja Ninalle heidän Uuteen Nousuun sivustonsa rakennuspalikaksi, jotta he pääsevät liittämään nopeasti uusimman tiedon tämän tietoperustan osaksi.”
Raija Kara
Hius- ja kauneudenhoitoalan ammatillinen opettaja, kosmetiikan erityisasiantuntija, tietokirjailija
(In memoriam 1960-2020)