Koronatilanne yllätti monet ja sai aikaan paitsi kauppareissujen välttelyä, myös hamstraamista. Nyt kotona voi olla tilanteita, että jokin tuote on loppu ja toista voi olla liikaakin. Leivät on syöty, mutta mitä tehdä jääkaappiin hamstratuilla munilla? Sama tilanne voi käydä myös kosmetiikassa, jota kaikki hygieniatuotteetkin ovat. Sampoo tai silmänympärysvoide voi vedellä viimeisiään, mutta kaappiin on kertynyt avattuja hoitoaineita tai voiteita, jotka eivät olleetkaan niin mieleisiä. Mitä tehdä? Sen sijaan, että lähtisit koronaa uhmaten hankkimaan vaikkapa silmänympärysvoidetta voi olla fiksumpaa konmarittaa kylppärin kaapit ja oppia käyttämään tuotteita ristiin. Itse asiassa moni tuote sopii moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin mihin sitä markkinoidaan. Samalla kun tulee siivottua kaapit, voit myös säästää selvää rahaa.
Kosmetiikkaa, jota ovat myös kaikki hygieniatarvikkeet hammastahnasta deodoranttiin, on olemassa valtavat määrät erilaisia vaihtoehtoja eri tarkoituksiin. Varsinkin naisille on usein iskostunut mieleen, että joka ruumiinosalle on oltava oma tuotteensa ja vieläpä erilaiset eri vuorokaudenaikoihin. Jopa kasvoihin saatetaan käyttää monia eri tuotteita, silmänympärysvoidetta, päivä- ja yövoidetta, seerumeja, huulivoidetta ja vaikka mitä. Moni myös ajattelee, että jos niitä lakkaa käyttämästä, niin jotain kauheaa tapahtuu. Ei tapahdu.
Tässä kohtaa on hyvä ottaa järki käteen ja sisäistää, että meitä ympäröi lähes kauttaaltaan iho. Yksi iho. Se on eri puolilla kehoa rakenteeltaan hyvin samanlainen, poikkeuksena lähinnä marraskeden paksuus. Iho on paksuinta jalkapohjissa ja ohuinta silmäluomissa. Ja tokihan ihomme on paikka paikoin karvaisempaa kuin toisaalla. Karvatuppia sen sijaan meissä on joka puolella, vaikka niistä ei karvaa näyttäisi kasvavankaan. Noita iholle avautuvia karvatuppia kutsutaankin harhaanjohtavasti ihohuokosiksi, vaikka eihän ihossa oikeasti mitään huokosia ole, ainoastaan noita karvatuppien suita sekä iholle avautuvia hikirauhasia. Eli noista huokosiksi kutsutuista karvatuppien suista ei voida esimerkiksi laittaa sisään mitään. Eikä iho esimerkiksi hengitä, vaikka sellaistakin termiä joskus kuuluu käytettävän. Iho ei ole hengityselin eikä se luojan kiitos huohota ilmaa edestakaisin missään huokosissa. Jos näin olisi, niin hirvittäisi ajatuskin uimaan menosta.
Jos tämä jotakuta hämmensi, voi asian tarkistaa vaikkapa anatomian oppikirjasta. Tai lataa itsellesi aihetta käsittelevä e-opas Kosmetiikka -uhka vai mahdollisuus, joka helpottaa sen ymmärtämistä, mitä kosmetiikka oikeasti tekee iholle, kynsille ja karvoille.
“Itse asiassa moni tuote sopii moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin mihin sitä markkinoidaan. Samalla kun tulee siivottua kaapit, voit myös säästää selvää rahaa.”
Mitä kosmetiikka voi tehdä ja mitä ei?
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (1223/2009) mukaan kosmeettisella valmisteella tarkoitetaan ainetta, joka on tarkoitettu olemaan kosketuksissa ihmiskehon ulkoisten osien kanssa (iho, hiukset ja ihokarvat, kynnet, huulet ja ulkoiset sukupuolielimet) tai hampaiden ja suuontelon limakalvojen kanssa, tarkoituksena yksinomaan tai pääasiassa näiden osien puhdistaminen, niiden suojaaminen tai pitäminen hyvässä kunnossa, tuoksun muuttaminen, ulkonäön muuttaminen tai hajujen poistaminen eli kosmetiikka tekee jotakin näistä erikseen tai samanaikaisesti. (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kosmeettisista valmisteista (EY) N:o 1223/2009 1:2.)
Millään muilla väitteillä kosmetiikan tarkoituksesta tai tehtävistä ei ole perustetta ja jos jokin tuote tekisi jotain muuta, niin se ei olisi silloin kosmetiikkaa. Kosmetiikka voi ja saa vaikuttaa ainoastaan kuolleeseen solukkoon. Mihinkään elävään kudokseen vaikuttavaa ainetta ei luokitella kosmetiikaksi (poikkeuksena tästä ovat hiusväriaineet ja eteeriset öljyt, joiden pitoisuuksia on lainsäädännöllä rajoitettu). Myöskään muuta kuin ihmiskeholle tarkoitettuja tuotteita ei luokitella kosmetiikaksi.
Eli kaikki kosmetiikka, jota ihollesi laitat, imeytyy vain ja ainoastaan tuohon ihon kuolleeseen pintakerrokseen. Tuo pintakerroskin uusiutuu noin kuukaudessa ja hilseilee lopulta pois. Joten jos karanteenin aikana korvaat suosikkituotteesi jollakin toisella tuotteella, ei hipiällesi tapahdu mitään kauheaa. Älä kuitenkaan käytä tuotteita, joiden ainesosille olet allerginen tai jos ärsytystä ilmenee. Ethän syö elintarvikkeitakaan, joille olet allerginen tai ne vaikkapa ärsyttävät vatsaasi.
Kun ymmärretään, että kosmetiikan kohteena on aina kuollut solukko eli ihon pinta, karva tai kynsi, jotka kaikki ovat proteiinia sekä tiedetään mitä kosmetiikka on, voidaan ymmärtää myös se, miksi kosmetiikkaa on mahdollsta käyttää ristiin. Lisäksi kaikessa kosmetiikassa käytetään turvallisiksi todettuja tai pitoisuuksiltaan rajoitettuja raaka-aineita, jotka kaikki löytyvät CosIng -tietokannasta. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea myös blogipostaukset siitä, mihin kosmetiikka oikeasti pystyy ja mitä hiusvaurioita voidaan hoitaa ja mitä ei.
Esimerkiksi värjätyille hiuksille markkinoitava tuoteperhe, jossa on sampoo, poishuudeltava ja jätettävä hoitoaine voidaan kosmetiikkatehtaassa valmistaa siten, että tehdään ensin poishuuhdeltavan hoitoaineen massa, jossa on vettä 70-90 prosenttia ja lisäksi pieni määrä kosteuttavia, pehmittäviä ja sähköisyyttä poistavia ainesosia sekä hajusteita, säilöntä- ja väriaineita. Jätettävän hoidon tuosta samasta massasta saa lisäämällä siihen vettä. Sampoon siitä saa lisäämällä lisäksi peseviä ainesosia kuten sulfaatteja, joissa yksi käytetyimmistä on Sodium Laureth Sulfate. Eli kaikkien yllä mainittujen tuotteiden pohjana voi olla yksi ja sama perusmassa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki hiuskosmetiikka valmistetaan näin. Se on vain yksi mahdollisuus.
Tiukan paikan tullen kotioloissa voisit valmistaa itse poishuudeltavasta hoitoaineesta jätettävää hoitoainetta tai sampoota. Näitä omia kokeiluja ei tosin kannata lähteä tekemään kuin omaan käyttöön näissä poikkeusoloissa. Jos alat niitä jakelemaan vaikkapa naapureillesi, Sinut tulkitaan lain mukaan kosmetiikan valmistajaksi.
“Kun ymmärretään, että kosmetiikan kohteena on aina kuollut solukko, joka on proteiinia sekä tiedetään mitä kosmetiikka on, voidaan ymmärtää myös se, miksi kosmetiikkaa on mahdollista käyttää ristiin.”
Onko kaikki kosmetiikka aivan välttämätöntä?
Aina ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään omia sekoituksia, vaan voit korvata toisen tuotteen toisella. On siis aika katsoa mitä kaapista löytyy ja mistä on puutetta. On myös hyvä miettiä, mitä tuotteita tällaisena aikana oikeasti tarvitaan ja mitä ei. Voisiko nyt myös tinkiä jostain ja vähentää samalla ihon kemikaalikuormaa.
Tein viime vuonna estenomin ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni liittyen kuluttajille tutkimuksen, jossa kysyttiin muun muassa mitä kosmetiikkatuotteita he pitävät välttämättömimpinä ja jotka he pakkaavat myös mukaan matkalle ja harrastuksiin. Kyselyyn vastasi 81 henkilöä, joista 63 prosenttia oli naisia ja 37 prosenttia miehiä. Vastaajista 96 prosenttia pakkaa mukaan hammastahnan, 90 prosenttia deodorantin, 79 prosenttia sampoon, 73 prosenttia kosteus- tai päivävoiteen, 62 prosenttia aurinkovoiteen, 59 prosenttia huulirasvan, 58 prosenttia hiusten hoitoaineen ja 55 prosenttia suihkusaippuan ja 54 prosenttia meikinpuhdistusaineen. Hotelleissa tai vastaavissa majoittumispaikoissa sekä yleisissä peseytymistiloissa tarjolla olevista tuotteista käytettiin eniten käsisaippuaa, jota ilmoitti käyttävänsä 82 prosenttia vastaajista ja suihkusaippuaa 69 prosenttia, joten niitä ei välttämättä oteta mukaan, vaikka tarpeen käytössä ovatkin.
Eli olipa olosuhteet mitkä tahansa, niin ainakin me mielellämme peseydymme päästä varpaisiin ja pesun jälkeen ihomme monesti kaipaa jotakin kosteuttavaa tuotetta. Toisilla myös hiukset tarvitsevat sellaista. Hammastahna, deodorantti ja aurinkovoide ovat niin ikään tarpeellisia.
Peseytyminen päästä varpaisiin
Jos vertaat sampoon (se muuten kirjoitetaan oikeasti noin), suihkusaippuan ja käsisaippuan ainesosaluetteloita, jotka ovat merkitty tuotteisiin sanalla ingredients, niin sieltä todennäköisesti löytyy seuraavaa: Aqua, Sodium Laureth Sulfate jne. eli tuotteet sisältävät 70-95 prosenttia vettä ja sen jälkeen tulee jokin pesevä ainesosa, usein sulfaatti ja sen jälkeen painon mukaan pitoisuusjärjestyksessä muut raaka-aineet. Noilla ensimmäisillä ainesosilla on eniten merkitystä, miten tuote vaikuttaa.
Sen sijaan hajusteilla, väri- ja säilöntäaineilla eli sillä, minkä näköistä tai tuoksuista tuote on, ei ole juurikaan merkitystä sen toimivuuden kannalta, vaikkakin esimerkiksi hyväntuoksuista tuotetta voi olla miellyttävä käyttää tai tuotteeseen lisätty helmiäinen saa sen vaikuttamaan ylelliseltä. Eli suihkugeeli, käsisaippua ja sampoo ovat todellisuudessa kaikki koostumukseltaan sampoota. Vertaapa joskus muuten hotellien suihkugeelin ja sampoon INCI:t eli nuo ainesosaluettelot. Samaa tavaraa ovat, ainoana erona ehkäpä vain tuoksu ja väri.
Eli hyvin voit pestä itsesi päästä varpaisiin millä tahansa noista tuotteista, jos se vaan sopii itsellesi. Lyhythiuksisilla ja varsinkin sellaisilla, joilla hiukset eivät ole kemiallisesti käsitellyt soveltuu se myös sellaisenaan hiusten pesuun. Jos sinulla on kuitenkin esimerkiksi rakennevaurioutuneet hiukset, voit pestä ne vaikkapa hoitoaineella tai sekoittaa hoitoaineesta ja suihku- tai käsisaippuasta hoitavan sampoon. Voit myös kokeilla tehdä siitä erilaisia versioita. Itse saatan matkoilla ottaa kämmenelleni ensin hoitoainetta ja lisään siihen jotakin saatavilla olevaa nestesaippuaa tarvittavan pesutehon mukaan. Eli hoitoaineesta saa tuotteeseen kosteuttavia, pehmittäviä ja sähköisyyttä poistavia ainesosia ja nestesaippuasta, joka on siis koostumukseltaan oikeasti sekin sampoota, saa peseviä ainesosia.
Jos varastot ovat pahemmin päässeet ehtymään, niin samoja peseviä ainesosia löytyy hätätapauksessa myös käsin tiskaamiseen tarkoitetusta astianpesuaineesta. Luit oikein. Jos sitä on tarve käyttää, niin kannattaa laittaa sitä vain pieni tippa kouralliseen hoitoainetta, sillä se jos mikä on tiivistä tavaraa. Koostumukseltaan astianpesuaine vastaa joitakin syväpuhdistavina sampoina myytäviä tuotteita. Astianpesuaine ei tietenkään ole kosmetiikkaa, mutta koska se tarkoitettu käsin tiskaamiseen, sen on sovelluttava myös iholle. Eli voit tarvittaessa tehdä astianpesuaineesta ja hoitoaineesta sampoota, suihku- ja käsisaippuaa. Myös Marseille-saippua on erinomaista moneen pesemiseen, myös pyykin pesuun. Pikku pyykkiä voit pestä myös sampoolla, suihku- ja käsisaippualla sekä astianpesuaineella. Kannattaa tosin pitäytyä käsinpesussa, sillä tuote saattaisi pesukoneessa saada aikaan melkoisen vaahdon.
Jos olet kuivaihoinen tai muuten hellävaraisista ja kosteuttavista tuotteista pitävä, voit myös pestä koko kehosi hiustenhoitoaineella. Lisäksi sillä voi pestä meikit tai muuten vain kasvot. Hoitoainetta voi käyttää myös käsivoiteena tai sheivauksessa. Myös erilaiset voiteet sopivat hyvin kasvojen puhdistukseen ja voiteita on helppo käyttää ristiin muutenkin. Kaikkihan ne laitetaan iholle, jota ne kosteuttavat ja pehmittävät.
Ihon ja hiusten hoitaminen
Kun mietitään ihoa ja voiteiden peruskoostumuksia, ymmärretään, että joka paikkaan ei tarvita omaa tuotetta. Esimerkiksi kaikkein paksuimpia ja rasvaisempia voiteita voidaan käyttää esimerkiksi huuliin, kynsinauhoihin ja kantapäihin. Voit siis oikein hyvin vaikkapa käsien pesun jälkeen hieroa kynsinauhoihisi huulirasvaa ja sipaista sitä vaikka rohtuneeseen nenääsi. Hygienia kannattaa kyllä muistaa, ettei perheen isäntämies hiero tuotetta suoraan puikosta kantapäihinsä ja sitten vaimoihminen sipaise sitä huuliinsa. Tuotetta voi ottaa vaikka veitsen kärjellä.
Myös erilaiset hiuksille tarkoitetut öljyt ovat erinomaisia kynsinauhoille ja muihin ihon kuiviin kohtiin. Hiuksiin suihkutettavat ja jätettävät hoitoaineet ovat puolestaan aivan ihania suihkauttaa vartalolle tai kasvoille. Niillä voit korvata vartalovoiteen tai kasvoveden. Kannattaa kokeilla.
Myös vartalolle ja kasvoille tarkoitetut voiteet ovat koostumukseltaan samankaltaisia ja niitä voidaan käyttää oikein hyvin ristiin. Jos jokin tuote tuntuu liian paksulle vaikkapa kasvoille, niin sitä voi ottaa vaikka märkiin käsiin ja ohentaa sitä pienellä määrällä vettä käsissä hieromalla. Esimerkiksi ohuelle silmänympärysiholle voi tehdä toimivan voiteen vaikka päivä- tai yövoiteesta ottamalla märkien sormenpäiden väliin nuppineulan pään kokoisen tipan voidetta, hieraista hieman sormenpäitä vastakkain, niin olet saanut ohennettua sitä juuri sopivasti.
Hiusten hoitamiseen soveltuvat lisäksi useat iholle tarkoitetut tuotteet. Esimerkiksi erilaisia kosteusvoiteilla voi taltuttaa hiuksissa olevaa pörröisyyttä, mutta tuolloin ei kannata määrän kanssa liikaa innostua tai saa mennä pesulle uudelleen. Pieni määrä kosteutuotetta esimerkiksi latvoihin sipaistuna riittää. Myös poishuuhdeltavaa hoitoainetta voi sipaista hyvin pienen määrän latvoihin ja jättää huuhtelematta. Voit myös laittaa suihkupulloon vettä ja pienen määrän poishuudeltavaa hoitoainetta, niin sinulla on jätettävä hoitoaine, joka toimii myös vartalovoiteena. Sitä kannattaa tosin tehdä vain pieni määrä, sillä omien sekoitusten säilyvyys ei ole samaa luokkaa kuin tehdasvalmisteisten.
Lisää käyttöideoita ristiin ja rastiin löytyy myös rohkeasti kokeilemalla. EU:n alueella myynnissä olevan kosmetiikan on oltava turvallista, joten tuskin mitään vahinkoa onnistuisit saamaan vaikka mitä niillä keksisit tehdä. Kosmetiikkahan vaikutti ainoastaan kuolleeseen solukkoon. Suosittelisin kuitenkin jättämään esimerkiksi karvanpoistoaineet ja hiusvärit rauhaan ja käyttää niitä vain käyttöohjeiden mukaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että tuotteen valmistajan vastuu ulottuu ainoastaan siihen, mihin tuotteen käyttöohjekin. Eli on turha valittaa vaikkapa hiustenhoitoaineen valmistajalle, jos tuote ei irrottanut silmämeikkiä riittävän hyvin.
Aurinkosuojatuotteet, deodorantit ja hammastahna ovatkin sitten haasteellisempia korvata, jos ne pääsevät loppumaan. Tosin deodorantin loppuminen voi auttaa turvavälin pitämisessä. Toki esimerkiksi hammastahnaa on korvattu vaikkapa soodalla, mutta rajataan nyt elintarvikkeiden soveltaminen kosmetiikkakäyttöön tämän postauksen ulkopuolelle. Niihin löytyy varmasti vinkkejä ja esimerkiksi Marttojen niksit voivat tulla arvoon arvaamattomaan näinä poikkeuksellisina aikoina, kun kekseliäisyyttä ja säästäväisyyttä tarvitaan. Kannattaa myös lukea blogipostaukset siitä, mihin kosmetiikka oikeasti pystyy ja mitä hiusvaurioita voidaan hoitaa ja mitä ei sekä käydä lataamassa ilmainen opas Kosmetiikka – uhka vai mahdollisuus. Voit samalla oppia fiksummaksi kosmetiikan kuluttajaksi ja säästää selvää rahaa.
Sitten kun on taas turvallista liikkua ihmisten ilmoilla, niin kaikkien hius- ja kauneusalan sekä muidenkin pienyrittäjien tukemiseksi, muistetaanhan rientää sankoin joukoin käyttämään palveluita ja täyttämään kylpyhuoneidemme varastot juuri heiltä suurmarkettien sijaan. Marketeilla riittää kyllä asiakkaita nytkin, mutta parturisi, kampaajasi tai kosmetologisi tarvitsee tukesi. Ja me tarvitsemme heitä, joten vain tukemalla pienyrittäjiä takaamme myös palveluiden saatavuuden jatkossakin.
Kun on taas turvallista liikkua ihmisten ilmoilla, niin kaikkien hius- ja kauneusalan sekä muidenkin pienyrittäjien tukemiseksi, muistetaanhan rientää sankoin joukoin käyttämään palveluita ja täyttämään kylpyhuoneidemme varastot juuri heiltä.