Mitä mieleesi juolahtaa kun kuulet jokavuotisen hehkutuksen siitä, että Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, jopa viidesti peräkkäin? Mistä kummasta kumpuaa tämä mystinen ja ylenpalttinen onnellisuus noihin mittareihin, joilla onnellisuutta mitataan maailman laajuisesti?

Otanta on tuhat vastaajaa per maa ja erityisesti pohjoismaat ovat olleet hyvin sijoittuneena, edustaahan ne ns. hyvinvointivaltioita, joissa on totuttu siihen, että maa huolehtii kansalaisistaan hamaan loppuun saakka erilaisin tukitoimin ja -paketein. Lisänä tähän on kasvavissa määrin tullut mukaan muiden maiden runsaskätinen auttaminen. Eikä siinä mitään huonoa olisi … mutta.
Yhdeksi isoksi huolenaiheeksi on syntynyt viime aikoina se, että onko kansainvälinen auttamishalu mennyt jo liiallisuuksiin,  kun ihan oma kansa kipuilee todellisten kriisiensä keskellä kasvavine menoineen, inflaation ja muun murheen kurjistaessa arkea ja maan talous sakkaa joka sektorilla? Ratkaisuksi haetaan lisälainalla hetken helpotusta, ei vaan leikata mistään ettei kellekään tule paha mieli, tiedostaen vallan sekin, että maksajina tälle kaikelle ylipursuavalle yli varojen elämälle tulevat olemaan meidän jälkipolvi ja heidän jälkeläiset.

Maailman onnellisin kansa

Fakta on se, että yksittäinen suomalainen vauvasta vaariin voi aina vain huonommin eikä ulospääsyä muun muassa kasvaviin mielenterveyden ongelmiin meinaa löytyä. Tätä on jatkunut tuskallisen kauan. Kuitenkin ollaan se maailman onnellisin maa ja sen kansa? Vähän on ristiriitaista. Paljon on puhetta ja jeesustelua asian ympärillä, mutta ongelmien ratkaisuja ei tahdo löytyä edellenkään. Jos vielä erehdyt yhtään seuraamaan valtakunnan mediaa, maailmanloppu on ihan juuri nurkan takana. Pelkoa ja murhetta suorastaan syötetään väkisin. Voi siinä sitten hyvin.

Onnellisuus itsessään kun on hyvin subjektiivinen käsite eli yksilön omat tavat tulkita ja käsitellä asioita on äärettömän monimuotoisia, eikä välttämättä perustu oikein mihinkään perustavan laatuiseen tosiväittämään. Mielipiteitä ja tutkimuksia kun synnyttää ihan se tavallinen ihminen. Mielenkiintoista on nähdä, miten tämän maan tola on muutaman vuoden päästä kun nyt on jo näkyvissä, että valtiolta loppuu varat ja itsestäänselvyydet muuttuu epätodennäköisiksi kaikilla, koska vaikka olisi se vakaa tulo ja varallisuus, ei ole palveluja tarjolla muun muassa terveydenhuollon työvoimapulan takia. Ala kun ei ole enää vetovoimainen, samoin näyttää käyvän varhaiskasvatuksen ja koulutuksen saralla. Eli rahallakaan ei enää saa tarvittavaa hoitoa tai palvelua. Ja nythän alkaa se rahakin ollu loppu. Pankeistakin. Aikamoista.

Uupujasta uuteen nousuun

Miten tästä umpikujasta voi päästä yli ilman oman mielen konkurssia? Siinäpä kysymys. Uupuja on todennäköisempi titteli työelämässä kuin hyvinvoiva menestyjä, oli kyse sitten nuoresta tai aikuisesta. Melkonen kone saa olla, että pärjää. Hankalaksi on tehty myös konkreettisen avun saanti, suljetaan silmät ja suut totuuden edessä, eli työelämä jatkaa edelleen kiireen lietsomista laajentaen organisaatiohimmeleiden lisääntymistä mutta supistaen erityisesti kentällä olevien duunareiden apukäsiä, siellä kun se todellinen kiire lyö kantapäille.

Pahin kupla taitaa olla valtionvallan tasolla, avustajien määrä on hurja suhteessa edustajien määrään. Kun keskityttäisiin olennaiseen, olisi mahdollista tuottaa sitä perus hyvää tulosta, mikä riitti ennen muinoin, mutta nyt tuntuu olevan sula mahdottomuus.

Sirpaleet kyllä tuovat onnea tarun mukaan, mutta tässä kohtaa sirpaleisuus työelämässä syö ihmisen motivaation ja sitä kautta tuottavuuden. Ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Määräänsä enempää ei jaksa. Mieli menee ensin hätätilaan ja sitten keho sanoo stop.

Kuka uskaltaa painaa jarrua

Aika temppu siis tehtäväksi pysyä tässä oravanpyörässä hyvinvoivana ja tuottavana yksilönä. Välillä tuntuu todella epätoivoiselta yrittää edes. Kuitenkin jokaisella on varmasti perustarve olla ympäristölleen hyödyllinen eikä lähtökohtana ole se, että eristäydytään ja lakataan tekemästä muun muassa töitä, niitä kun kuitenkin on tarjolla. Olisiko hyvä pysähtyä ja sen verran jarruttaa, että yksilön hyvinvoinnin elementit otettaisiin tarkastelun alle ja rakennettaisiin työarjesta sellainen, missä yksilön ei tarvitse olla superihminen suoriutuakseen normipäivästään. Paljon tehdään hommia palkankorotuksien saamiseen oikeutetusti naisvaltaisilla aloilla, mutta jos työolot eivät muutu, ei se lisääntynyt raha tuo onnea kun hetkeksi. Tutkittu juttu tämäkin. Miten olisi inhimillisyyden palauttaminen, voi olla ehkä liikaa toivottu hyve. Mutta aina toivoa saa ja pitää, muuten ajautuu umpikujaan ja lakkaa vallan elämästä.

Kirjoitus on tällä kertaa melko mollivoittoinen, mutta välillä on hyvä ravistella eikä hyssytellä. Se, että valtio ja sen kansa voi hyvin, vaatii sitä perustavan laatuista perkelettä ja suomalaista sisua, mikä tuntuu olevan vähän kadoksissa. Ollaan liian kauan oltu markkinoinnillisesti onnellisuuden kuplassa, osta, ja osta vielä vähän lisää niin mielihyvän tunne on taattu hetkeksi.

Siivoustalkoot

Ensin tulee aito henkinen onnellisuus, sitä myöden menestys, sano markkinavoimat mitä hyvänsä. Todellista onnea ei voi ”rahaswiipillä” ostaa, sillä voi pyyhkiä ongelmat hetkeksi syrjään mutta irtopöly laskeutuu aina pinnoille takaisin. Kestävämpää olisi tehdä kunnon suursiivous ja tehdä se säännöllisesti niin, että liat saadaan huuhdottua viemäriin ja pysymään pois. Pinttyneet kohdat syntyy kun sitä paskaa kertyy entisen päälle, ja lopulta pahimmillaan puretaan se entinen ja rakennetaan kalliilla uusi. Kestävää kehitystä on tällöin vain sanoina paperilla ja markkinapuheissa.

Joko sinä olet lakaissut pölyt nurkistasi? Tampannut mielen räsymatot raikkaiksi? Aloita jostain, pyyhi vaikka se kuuluisa pöytä puhtaaksi, mistä on siistiä jatkaa.
Voi hyvinkin olla, että oma tonttisi on jo puhdas, hyvä niin – silloin sinulla on oiva tilaisuus tsekata se naapurin tilanne ja ojentaa auttava kätesi ihan täällä oman kotimaankin rajojen sisällä ❤️

Puhtain mielenterveisin

Nina