Miestenkin iho ja hiukset kaipaavat hoitoa. Mitä liikunnallisempi ja menevämpi kaveri on kyseessä, sitä enemmän on tarvetta käydä suihkussa ja pestä hiuksia päivittäin. Moni suomalainen mies kaipaakin kosmetiikkatuotteiltaan helppoutta ja mutkattomuutta, mutta myös korkeaa laatua. Ei siis ole sama, millä ja miten ihoa ja hiuksiaan hoitaa. Suomalaisen, urheilullisen miehen arkkityyppi, jalkapallolegenda Sami Hyypiä kertoo oman kosmetiikan käyttönsä rajoittuvan lähinnä päivittäiseen pesuun ja satunnaisen hiusvahan käyttöön. Sami onkin tuttu paitsi jalkapallokentiltä, on hänet saattanut bongata nyt jopa suomalaisen hiuskosmetiikan mainoskasvona.
Miesten iho on paksumpi kuin naisten ja hormoneista johtuen myös talin eritys on vilkkaampaa. Uusimman tieteellisen tutkimuksen valossa on kuitenkin havaittu, että miesten ihon läpäisevyys esimerkiksi kosmetiikan raaka-aineille on herkempi kuin naisten, mikä saattaa kuulostaa aluksi erikoiselle. Sitä on kuitenkin selitetty sillä, että miesten iholla on partakarvoista johtuen enemmän imeytymisreittejä nimenomaan karvatuppien kautta. Sen vuoksi ei ole sama, mitä aineita iholle joutuu.
Nykytiedon valossa tätä ihon apuelimien kautta tapahtuvaa imeytymistä pidetään todennäköisempänä reittinä kuin vaikkapa korneosyyttien eli ihon marraskeden (stratum corneum) solujen läpi tapahtuvaa imeytymistä (transcellulaarinen imeytyminen), jossa kosmetiikan raaka-aineet stoppaavat usein tehokkaasti ihon pinnan kuolleeseen solukkoon. Tämä karvatuppien kautta tapahtuva imeytyminen johtuu ihon apuelimien, kuten esimerkiksi miesten partakarvojen karvatuppien, ohuemmasta suojabarrierista. Onpa jossain tutkimuksissa miesten ihoa verrattu jopa vauvojen ihoon juuri tuon herkemmän läpäisevyytensä takia.
Varsinkin päivittäisessä pesussa on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei pese liian voimakkailla tuotteilla. Liika peseminen paitsi kuivattaa, myös häiritsee ihon pinnan luonnollista mikrobiomia.
Lue myös: Mihin kosmetiikka oikeasti pystyy?
Päivittäisessä pesussa toimivat hellavaraiset tuotteet
Joka tapauksessa myös miesten iho ja hiukset kaipaavat hoitoa, samoin kuin parta ja koko kroppakin. Usein nämä puhdistetaan ja hoidetaankin samoilla, muutamilla tuotteilla päästä varpaisiin. Tämä sopiikin vallan mainiosti, jos käytössä on laadukkaat ja omalle ihotyypille sopivat tuotteet. Varsinkin päivittäisessä pesussa on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei pese liian voimakkailla tuotteilla.
Liika peseminen paitsi kuivattaa, myös häiritsee ihon pinnan luonnollista mikrobiomia, jolloin saattaakin tehdä hallaa vaikkapa herkälle tai akneen taipuvaiselle iholle. Tämä johtuu siitä, että pestäessä pois jatkuvasti ihon omaa, hyödyllistä bakteerikantaa, saa iholla elintilaa ulkoapäin tulevat haitalliset mikrobit. Ihon mikrobiomin tasapainottamiseen onkin avuksi tulleet prebioottiset ja probioottiset tuotteet. Lisäksi hajusteiden käyttöä kannattaa miettiä, sillä hajusteiden on todettu pääsevän jossain tapauksissa imeytymään jopa verenkiertoon.
Päivittäisen peseytymisen lisäksi on syytä myös kiinnittää huomiota ihon kosteuttamiseen ja hoitamiseen. Omalle iholle sopiva kosteusvoide on myös hyvä mahduttaa mukaan miestenkin ihonhoitorutiineihin. Hyvä tuote paitsi kosteuttaa, myös pehmentää ja säilyttää kosteuden pitkään iholla. Sen vuoksi tuotteen on sisällettävä paitsi vettä sitovia ja kuljettavia ainesosia, myös rasvoja ja/tai rasvamaisia ainesosia, jotta kosteus myös pysyy pidempään.
Tuotteen INCI:stä tulisi siis löytyä ainakin humektantteja ja emollienttejä, jolloin ihon kosteuspitoisuuden lisääntyminen tekee ihosta joustavampaa ja okluusion muodostavat emollientit myös säilyttävät kosteuden ja pehmentävät ihoa. Ulkoilmassa viihtyvälle kaverille ja varsinkin aikuiselle miehelle on suositeltavaa käyttää tuotetta, jossa on lisäksi UV-suoja sekä mahdollisesti myös antioksidantteja ehkäisemässä ihon pintakerroksen solujen hapettumista eli tuolloin saadaan miesten tuotteeseenkin samalla anti aging vaikutusta. Sama tuote voi toimia sekä kasvoilla että koko vartalolla, mutta moni valitsee mielellään kasvoille ja vartalolle erilliset tuotteet.
Myös miesten hiusten hoidossa voi joskus olla tarpeen käyttää hoitoaineita esimerkiksi poistamaan sähköisyyttä. Tuotteiden valinnassa auttavat mielellään ammattitaitoiset kosmetiikkaneuvojat, kosmetologit ja parturit, joten jokaiselle löytyy varmasti sopivat tuotteet helposti ja nopeasti.
Myös miesten iho ja hiukset kaipaavat hoitoa, samoin kuin parta ja koko kroppakin. Varsinkin päivittäisessä pesussa on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei pese liian voimakkailla tuotteilla.
Lue lisää hiusten hoitamisesta: Mitä hiusvaurioita voidaan hoitaa ja mitä ei?
Miehet kaipaavat laatua ja mutkattomuutta myös kosmetiikaltaan
Miehet kaipaavat päivittäiseltä kosmetiikan käytöltään usein helppoutta ja vaivattomuutta. Ja kosmetiikkaahan ovat myös esimerkiksi hammastahna ja deodorantti eli vaikea on tänä päivänä kuvitella ketään, joka ei käyttäisi mitään kosmetiikkaa. Miesten kosmetiikan käyttö onkin ollut nousevana trendinä jo pitkään, vaikkakin koronapandemian myötä kosmetiikkahankinnat ovat painottuneet enemmän hygieniatuotteiden puolelle, värikosmetiikan ollessa laskussa.
Miesten kosmetiikkavalinnoissa painottuvat mutkattomuuden rinnalla myös korkea laatu. Tuotteen on lunastettava lupauksensa niin toimivuuden, käyttömukavuuden kuin mielikuvansakin osalta. Siinä merkitystä on myös pakkauksella ja tuoksulla. Monenlaista urheilua, kuten motocrossia, moottorikelkkailua ja hiihtoakin harrastava jalkapallolegenda Sami Hyypiä arvostaa myös tuotteissaan laatua ja toimivuutta. Hän suostui suomalaisen hiuskosmetiikkasarjan mainoskasvoksikin vasta testattuaan kyseiset tuotteet ja todettua ne omakohtaisesti hyviksi ja toimiviksi.
Suomalainen mies ei usko ennen kuin näkee – ja kokeilee. Sen sijaan hyvät tuotteet löydettyään, saattaa miesasiakkaat olla hyvinkin uskollisia omille suosikeilleen. Omissa suosikkituotteissaan Sami arvostaa erityisesti sampoonsa viilentävää vaikutusta ja pakkausten rouhean tyylikästä ulkonäköä. Hän myös paljastaa käyttävänsä silloin tällöin hiusvahaa tärkeissä tilaisuuksissa, mutta fööniin hän ei koske. “En ole koskaan edes kokeillut, eikä se föönaaminen taitaisi minulta oikein sujuakaan.” paljastaa Sami ja jättää sen suosiolla vain parturinsa huoleksi.
Miesten kosmetiikkavalinnoissa painottuvat mutkattomuuden rinnalla myös korkea laatu. Tuotteen on lunastettava lupauksensa niin toimivuuden, käyttömukavuuden kuin mielikuvansakin osalta.
Lue myös: Kotikonsteja koronakaranteeniin – Miten voit korvata loppumaan pääseen kosmetiikkatuotteen?
Vaalea viikinki on päätynyt myös lehtien otsikoihin — hiustensa vuoksi
Puheiden kääntyessä urheilusta hiuksiin, on Sami edelleen karvan verran mukavuusalueensa ulkopuolella. Hän haluaa jättää suosiolla hiusikonien viitan muille jalkapalloilijoille, joista osa onkin hiusmuodin edelläkävijöitä varsin mielellään. Tämä mies puolestaan keskittyy selvästikin pään sijaan mielummin jalkoihinsa, mutta niin helpolla hän ei ole aina päässyt. Sami on ollut nimittäin kaksi kertaa lehtien otsikoissa hiustensa vuoksi.
Viimeisin niistä oli Pinni-lehden hänestä tekemä haastattelu, jossa Sami sai hyvännäköiset raidat ja uuden leikkauksen luonnostaan taipuisiin hiuksiinsa, mikä näyttikin oikein hyvälle. Samassa artikkelissa mainittiin myös Samin päässeen 90-luvulla brittilehden urheiluosion etusivulle raidoitettuaan Liverpoolissa hiuksensa vaaleiksi. Samia itseään moinen lähinnä naurattaa, mutta jalkapallolegenda myöntää toki pitävänsä itsekin raidoista hiuksissaan. Tämän jälkeen Sami onkin totuttu näkemään luonnollisen vaaleissa raidoissa ja huolettomassa hiustyylissä niin pelikentillä kuin sen ulkopuolellakin.
Jos omasta mielestään Sami onkin kaikkea muuta kuin tyypillinen hiusikoni tai kosmetiikan mainoskasvo, niin hän on itseasiassa sitä ainakin suomalaisimmillaan. Tämä rennon rouhea, komealla tavalla “kirveellä veistetty” aktiivinen ja urheilullinen kaveri on juuri sellainen, johon moni mielellään samaistuisi. Raikkautta, skandinaavisuutta ja rehtiä mutkattomuutta. — Sitä suomalainen mies kaipaa myös kosmetiikaltaan.
Lue myös: Kulutustottumukset muuttuvat – Miten vastaavat yritykset?
Aurinkoisia päiviä kaikille miehille, naisille ja muun sukupuolisille toivotellen,
Mila
PS: Jos haluat tietää lisää hiuksista ja parrasta sekä siitä miten kosmetiikalla voidaan niihin vaikuttaa, niin tutustu ihmeessä verkkokurssehimme Hius kosmetiikan kohteena ja Parta kosmetiikan kohteena
Tai katso niistä pienet videomaistiaiset tästä: Hius kosmetiikan kohteena esittelyvideo ja Parta kosmetiikan kohteena esittelyvideo. Kurssit saat huippuedulliseen hintaan ja verkkokurssin voit opiskella aikaan ja paikkaan riippumatta. Lisäksi kurssin materiaali jää Sinulle, jos joskus haluat palata siihen tai kerrata asioita.
”Huh! Vähintään nolla pitäisi olla hinnan perässä! Suosittelen tätä ihan kaikille!” – Camilla Aaltonen
PPS: Jos pidit artikkelista, niin olisi hienoa, jos jakaisit sitä myös omissa somekanavissasi! Olethan myös tilannut uutiskirjeemme ja ottanut seurantaan myös Uuteen Nousuun somekanavat, niin saat aina ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa sekä tiedon uusimmista postauksista ensimmäisten joukossa! Somekanaviin pääset alapalkin linkeistä!