Tarina on julkaistu myös kuunneltavana äänikolumnina: Milloin Sinä olet viimeksi lentänyt?

Muistan, miten keväällä katselin ensimmäisen perhosen lentoa. Miten kauniilta se näyttikään. Miten vapaalta se vaikutti lentäessään kohti aurinkoa. Ajatellessamme perhosta, mieleemme tulee usein tuo kauniilta näyttävä luonnon luoma taideteos, täynnä iloa ja kepeyttä. Toisinaan saatamme myös surra sitä, että perhonen lentää vain hetken, kunnes kuolee. Perhoseksi ei kuitenkaan synnytä, vaan sellaiseksi kasvetaan monien vaiheiden kautta. Perhosella voi olla takanaan pitkä elämä munana, toukkana ja kotilona. Perhonen ei olisi perhonen ilman kaikkea kokemaansa.

Kauneinkin perhonen on aluksi vain pieni muna, josta aikanaan tulee toukka. Toukka ei voi tietää, millaista on olla perhonen ja miltä tuntuu lentää, koska sillä ei ole siitä kokemusta. Perhosen elämä voi toukasta tuntua kiehtovalta, ihailtavalta, mutta samalla myös pelottavalta. Onhan maailma vaarallinen paikka ja kaikenlaisia uhkia voi vaania joka niityillä ja aroilla.

Toukka voi jäädä lopuksi ikäänsä toukaksi, ryömimään harmaana ja huomaamattomana, maan matosena mudassa. Toukka voi viettää ihan hyvän toukan elämän, saamatta koskaan tietää, miltä tuntuu lentää. Toukan elämäänkin tottuu.

Toukasta voi kuitenkin tulla aikanaan perhonen, mutta se ei käy helpoimman kautta. Toukka ei voi noin vain kasvattaa itsellensä siipiä. On pysähdyttävä ensin paikoilleen, käperryttävä itseensä ja koteloiduttava. On uskallettava kohdata muutos, tietämättä kantavatko siivet. Tämä ottaa aikansa, eikä koteloituvaa toukkaa auta kiirehtiä. Usein ajatellaan, että toukalle kasvaa kotelossa siivet, mutta näin helposti ei perhoseksi tulla.

Toukka käy läpi täydellisen muutoksen, ennen kuin tästä voi tulla perhonen. Toukan on ensi sulettava harmaaksi massaksi, jonka jälkeen solut voivat järjestäytyä uudelleen. Toukassa on itseasiassa ollut koko ajan olemassa kaikki ainekset, mitä perhoseksi tarvitaan. Siitä ei ole puuttunut mitään. Se on tarvinnut vain aikaa ja pysähtymistä, kasatakseen itsensä uudelleen ja noustakseen siivilleen.

“Toukasta voi kuitenkin tulla aikanaan perhonen, mutta se ei käy helpoimman kautta. On pysähdyttävä ensin paikoilleen, käperryttävä itseensä ja koteloiduttava. On uskallettava kohdata muutos, tietämättä kantavatko siivet. Toukassa on itseasiassa ollut koko ajan olemassa kaikki ainekset, mitä perhoseksi tarvitaan. Se on tarvinnut vain aikaa ja pysähtymistä, kasatakseen itsensä uudelleen ja noustakseen siivilleen.”

Osa meistä elää päivästä toiseen toukkana, toukan elämää ja on siihen tottunut. Se on tuttua ja turvallista, mutta harmaata ja yllätyksetöntä. Moni ei edes uskalla haaveilla, miltä tuntuisi lentää, saati sitten uskaltautua täydelliseen muutokseen, mahdollistaakseen tämän. Saatamme myös tuntea ihmisiä, vaikkapa edesmenneitä sukulaisia, jotka elivät koko pitkän elämänsä toukkana, uskaltamatta koskaan nousta lentoon.

Voimme nähdä ympärillämme munia, toukkia, koteloita ja perhosia. Munat kehittyvät omia aikojaan, joskus liiankin nopeasti. Toukat jatkavat ryömimistään toukkina. Muutokseen uskaltautuneet kotelot kokoavat itseään uudelleen, noustakseen aikanaan siivilleen. Monien vaiheiden kautta perhosiksi kasvaneet lentävät ylväinä ja vapaina kohti aurinkoa ja tuntevat tuulen siivissään.

Perhonen luottaa, että siivet kantavat, vaikka tuulisi joskus kovempaakin. Pahimmilta myrskyiltä se osaa suojautua. Perhonen ei myöskään sure ennakkoon kesän päättymistä, vaan jatkaa lentoaan. Eikä tämä enää koskaan palaa takaisin toukan elämään. Kun perhosen on tullut aika lähteä, lentää tämä viimeisen lentonsa, ummistaa silmänsä ja lähtee tietäen, että on ainakin lentänyt.

Voimme itse valita, haluammeko jäädä lopuksi ikäämme toukiksi, toukan elämäämme. Voimme myös valita, haluammeko kasvaa perhosiksi. Olemmeko valmiit käymään läpi siihen vaadittavat vaiheet ja muuttumaan? Olemmeko valmiit pysähtymään ja koteloitumaan sekä kokoamaan itsemme uudelleen, luottaen siihen, että siivet kantavat?

“Kun perhosen on tullut aika lähteä, lentää tämä viimeisen lentonsa, ummistaa silmänsä ja lähtee tietäen, että on ainakin lentänyt.”

Milloin Sinä olet viimeksi lentänyt?

Mila

Tarina on omistettu Raija Karan muistolle.