Tuleeko Sinulle joskus elämisen tuskaa siitä, ettei mitään järkevää meinaa syntyä? Luovuuskin vähän hukassa? Eli ei synny pienintäkään  ideaa tai ajatusta siitä, mitä tehdä tai miten edetä seuraavaksi. Entä kuunteletko koskaan intuitiota? Tiedätkö, mikä se on? Sillä kun ei paikoin ole tekemistä järjen kanssa, niin siihen ei välttämättä tule kiinnitettyä erityistä huomiota.

Erityisesti silloin, kun arki on yhtä kiireettä ja stressiä, ei intuitiolla ole mitään mahdollisuutta edes tulla esiin. Lapsena uskalletaan enemmän heittäytyä hurjimpienkin ideoiden ja ajatusten vietäväksi, mutta aikuisina meistä kehittyy järjellä ajattelevia yksilöitä, jotka haluavat toimia kuten muutkin. Ei uskalleta antaa vaan mennä.  Syynä tähän saattaa olla omat uskomukset, pelot, häpeä ja nolouden tunteet, mietitään mitä muut minusta ajattelee, jos ihan vallan vallattomaksi alan.

Intuition kokemusta voisi kuvailla vaikkapa tutkija Asta Raamin mukaan näin: ”tiedän, että tiedän, mutta en tiedä miten tiedän. Tietoisessa päättelyssä ihminen sen sijaan tietää ajattelevansa juuri tiettyä ajatusta”.

Pysähdy

Vallalla on viime vuosina ollut se, että mitä kiireisempi ja tehokkaampi ihminen on, sen arvokkaampi hän on niin itselleen, läheisilleen kuin yhteiskunnallekin. Ja tietenkin on jokaisen oma asia, miten haluaa elämänsä elää, siihen en minä, eikä kukaan muu pysty toivottavasti vaikuttamaan. Itse sorruin tuohon kiireeseen ja suorittamiseen omalla kohdallani myös, kunnes keho ja pää sanoi stop, koitahan hyvä ihminen vähän rauhoittua – vähempikin riittää. Tiedän siis kokemuksesta, mistä kirjoitan. Olin jo ottanut ns. aikalisää jäädessäni opintovapaalle, joten irtautuminen kokonaan omasta opettaja työstäni eteni pikkuhiljaa, ei kerta rysäyksellä. Näin jälkikäteen ajatellen, järki puhui vielä tuossa kohtaa, kun pidensin väistämätöntä eli lopputilin ottamista. Samaan aikaan pää koitti vimmaisesti löytää ratkaisua siihen, mitä tekisin seuraavaksi. Eikä sitä vastausta tietenkään siinä paniikissa tullut, ei sitten millään, koska en pysähtynyt kunnolla itseni äärelle. Kunnes viimein annoin itselleni luvan siihen. Kuunnella sitä intuition ääntä kiireettä, tietääkseni jotain, mitä en tiedä. Töitä kyllä tekevälle löytyy, siihen luotan, mutta tässä kohtaa en ole edelleenkään valmis suin päin hakeutumaan seuraavaan, vaan kerrankin haluan antaa sijaa sille, mitä minä itse haluan.

Luota

No mitä menetin irrottautuessani suorittamisesta – eli irtisanoutuessani vakivirasta ja jäädessäni tyhjän päälle ihan vaan hengittelemään. Ikinä ei kannata irtisanoutua, jää vaikka sairaslomalle, tiesivät viisaammat sanoa. Hullu olet, jos loparit otat – toiset säestivät. En tiedä, nähtävästi sitten olen erilainen, mutta en vain osaa mennä valtavirran mukana vaan kuuntelen juurikin sitä, mitä minun sydämeni kertoo, ja intuitio viimein sen ratkaisee. Järki saa siirtyä taustalle. Itse koin paljon huonommuuden tunteita alkuun siitä, että olin toimeton – lähinnä siksi, että järkeni sanoi, että ihmisellä pitää olla työ ja sitä kautta olet osa normaalia ihmisyyttä. Palkkaakin pitää tienata, että elää ja pärjää elämässä. Että miten minä kehtaan tällä lailla vaan jäädä laiskottelemaan sijoilleni. Onnekseni olin opiskellut ja kehittänyt taloudenhallintaani sekä vaurastumisen saloja niihin liittyvien koulutuksien muodossa, joten tässä kohtaa oli hyvä kerätä niiden viisauksien tuottamaa hedelmää. Se, millaisen varallisuuden pankkitilillä ihminen tarvitsee oikeasti elääkseen, riippuu paljolti siitä, millaiseen elintasoon on itsensä totuttanut, ja millainen elämänvaihe on menossa. Myös se, onko itse mahdollisesti koskaan laittanut realistisia talouslukuja itselleen näkyville vai elääkö sitä arkeaan ”mutu-tuntumalla” palkkapäivästä seuraavaan, vaikuttaa myös.

Elä elämääsi, lupa on myös nauttia

Menikö sitten kaikelta elämältä pohja? Entä mitä tämän pysähtymisen myötä on tullut tilalle? Otin itse sen tietoisen riskin, että ajaudun syvään päätyyn ja menetän otteeni kaikkeen hyvään tai sitten vastavuoroisesti jatkan arkeani uusin silmin ja aikatauluin, vähemmällä stressillä. Nyt on jo lokakuun puoliväli takana ja hengissä olen edelleen. Kaikki pelot ja huonommuuden tunteet ovat siirtyneet taka-alalle ja olen oppinut elämään tässä ja nyt. Ihminen kun olen kuitenkin, niin rehellisesti sanoen, koittaa tuo epäilys omista ratkaisustani paikoin lyödä mielen lukkoon – koska järki – mutta viipyen vain sen hetken minkä annan sille sijaa. Nautin täysin rinnoin uudenlaisesta omasta ajastani – siitä, ettei päiväni ala ja lopu siihen, mitä minun pitää tehdä, vaan siihen mitä sain ja saan tehdä. Ja luen, opiskelen, otan selvää mielenkiintoisista asioista ja ilmiöistä – kuten aina. Ihan eri vire syntyy, kun jotain ei ole ”pakko” tehdä, suorittaa. Vanha viisauskin sen sanoo, että pakko ei ole kuin kuolla ja kyllä siinä sellainen vinha perä on, ettei kuoleman lopullisuuteen ole kukaan pystynyt keksimään ratkaisuja tai ehtoja, miten tai koska tämä siirtyminen tuonpuoleiseen tapahtuu. Se tapahtuu, kun on sen aika. Siihen asti on niin siunattua saada elää, kuten opettaa ja puhuu; sopivasti huomioon ottaen omat voimavaransa, kunnioittaen sydämensä viisautta ja toimia ilon kautta, kiitollisin mielin. Uskoisin näillä eväillä saavuttavan paljon enemmän sisäistä rauhaa, sen sijaan, että maallisella mammonalla ja materialla turruttaisi tunteensa ja hyvinvointinsa. Rahalla kyllä saa ja hevosella pääsee, mutta onko se elämän päätarkoitus? Tämä on asia, jonka jokainen ratkaisee omalla kohdallaan. Luulen tässäkin, että sitä saa mitä tilaa ja jos riittää vähempikin, niin hyvä juttu – tässäkin voi elämä yllättää iloisesti.  Koska Vetovoiman laki ei toimi pakottaen, vaan lempeästi ohjaillen Sinun parhaaksesi. Pysähdy, niin annat tilaa hyvälle tulla.

Antoisaa ja intuitiivistä viikkoa Sinulle,

toivon niin paljon kaikkea hyvää elämääsi

– ilon kautta, kuinkas muuten.

Nina

Olisin erittäin iloinen ja kiitollinen siitä, jos tykkäisit, kommentoisit ja jakaisit julkaisua muillekin, yhdessä kun olemme enemmän <3