Pakkanen paukkuu ja huoneilma on kuivaa. Talvi laittaa ihomme lujille. Ihon hoitamiseen puolestaan on tarjolla monenlaisia tuotteita ja palveluita, jotka lupaavat toinen toistaan houkuttelevampia tuloksia. Osa hankkii sellaisia myös pukinkonttiin. Mutta miten ihoa kannattaisi sitten hoitaa? Entä miten kosmetiikalla voidaan ihon kuntoon vaikuttaa? Jos olet valveutunut kuluttaja, niin haluat varmasti liioiteltujen markkinointilupausten sijaan luotettavia perusteluja ostopäätöstesi tueksi. Eikä ehkä sekään haittaisi, jos samalla voisit säästää hiukan rahaakin. Jos taas työskentelet ihonhoidon ja kosmetiikan parissa, niin todennäköisesti haluaisit palvella asiakkaitasi asiantuntevasti, käyttämällä tuotteidesi tai palveluidesi myyntiargumentteina mieluummin faktatietoa, mahdollisesti jopa harhaanjohtavien markkinointiväittämien sijaan. – Mikä siis neuvoksi?
Kosmetiikkaan ja ihonhoitoon liittyvä tieto muuttuu tänä päivänä valtavaa vauhtia. Eilispäivän osaamisella ei tänä päivänä pärjää. Katseet on siis suunnattava huomiseen, sillä kuluttajien odotukset kasvavat ja muuttuvat nopeasti. Sanomattakin on selvää, että myös kosmetiikkateollisuus pyrkii vastaamaan niihin, kehittämällä jatkuvasti uusia ja entistä tehokkaampia tai ainakin tehokkaammilta kuulostavia tuotteita.
Se vuoksi myös ammattilaisten on jatkuvasti päivitettävä omaa osaamistaan ja seurattava aikaansa, jotta myös lain edellyttävät vastuut, sekä kosmetiikan jakelijoina että palveluiden tuottajina, täyttyvät. Lisäksi kuluttajat ovat päivä päivältä entistä kiinnostuneempia tuotteidensa raaka-aineista ja niiden tehokkuudesta sekä siitä, miten kosmetiikka oikeasti voi ihoon imeytyä ja vaikuttaa.
“Lainsäädäntö edellyttää, että kosmetiikan markkinoinnin on oltava rehellistä, totuudenmukaista ja perustuttava näyttöön, eikä kuluttajaa saa johtaa harhaan. Kosmetiikkaa ei saa markkinoida väittämillä vaikutuksista, joita siinä ei ole.”
Tuotteiden lisäksi myös palveluilta halutaan samaan aikaan sekä tehokkuutta että turvallisuutta. Lisäksi moni herkistyy tai allergisoituu joillekin ainesosille ja tämä voi vaatia paljon energiaa etsittäessä sopivia tuotteita. Kuluttajat myös hankkivat tietoa omatoimisesti, jolloin ammattilaisella voi olla välillä työ ja tuska pysytellä askeleen edellä tai joskus jopa samassa tahdissa valveutuneimpien kuluttajien kanssa. Lisäksi kuluttajat saattavat esittää toisinaan kiperiäkin kysymyksiä ja laittaa ammattlaisen osaamisen melkoiseen puntariin.
Tänä päivänä vaativimpien kuluttajien kysymyksiin ei voida enää vastata pelkillä markkinointiväittämillä. Hyvin koulutettu ja fiksu kuluttaja, vaikkei kosmetiikka- tai kauneudenhoitoalan ammattilainen olisikaan, erottaa kyllä asiantuntevan myyntiargumentoinnin liioitelluista lupauksista. Lisäksi ammattilaisen on huomioitava, että lainsäädäntö asettaa omat vaatimuksensa kosmetiikkaan liittyvälle markkinoinnille, jonka on oltava muun muassa rehellistä, totuudenmukaista ja perustuttava näyttöön, eikä kuluttajaa saa johtaa harhaan. Kosmetiikkaa ei saa markkinoida väittämillä vaikutuksista, joita siinä ei todistettavasti ole.
Mutta miten voisin sitten hoitaa omaa ihoani tai palvella asiakkaitani parhaalla mahdollisella tavalla? Entä mistä voin tietää, onko omat tietoni edelleen ajan tasalla vai pidänkö ehkä faktana jo vanhentunutta tietoa?
Mitä tiedät ihosta ja ihonhoidosta? Entä mistä “tietosi” on peräisin?
Informaatio on tänä päivänä helposti kaikkien saatavilla, mutta luotettavan faktatiedon erottaminen muusta ja jopa virheellisestä informaatiosta voi olla vaikeaa. Kuitenkin sekä kuluttajan että ammattilaisen olisi hyvä miettiä aina tietolähteensä luotettavuutta. Netti, lehdet ja joskus jopa koulutukset voivat sisältää virheellistä informaatiota, jota ammattilaiset saattavat täysin tietämättään ja tahattomasti välittää tätä edelleen asiakkailleen, mikäli itse uskovat lukemaansa ja kuulemaansa. Ja ihminenhän lähtökohtaisesti uskoo, jos ei ole mitään erityistä syytä saamaansa informaatiota kyseenalaistaakaan.
Ja kuluttaja luonnollisestikin uskoo herkästi ammattilaista, olipa hänen ”tietonsa” peräisin mistä lähteestä tahansa. Eikä tämä varsinaisesti ole ammattilaistenkaan vika, jos he luottavat tuotteiden markkinointiväittämiin silloin, kun muutakaan tietoa ei ole käytettävissä. Tämä on täysin inhimillistä.
Laadukasta faktatietoakin toki löytyy, jos sitä osaa ja viitsii hakea, mutta sen etsimiseen luotettavista lähteistä ja tiedon prosessointiin ei kaikilla ole aikaa, osaamista tai kiinnostusta. On kuitenkin helpompaa ja nopeampaa lukea tai kuunnella valmiiksi muokattua tietoa, kuin etsiä tietoa itsenäisesti tieteellisistä tutkimuksista tai vaikkapa lainsäädännön viimeisimmistä päivityksistä. Artikkelien kohdalla tosin kannattaa aina miettiä, kuka tekstin on muokannut.
“Sekä kuluttajan että ammattilaisen olisi hyvä miettiä aina tietolähteensä luotettavuutta. Netti, lehdet ja joskus jopa koulutukset voivat sisältää virheellistä informaatiota, jota ammattilaiset saattavat tahattomasti välittää tätä edelleen asiakkailleen, mikäli itse uskovat lukemaansa ja kuulemaansa.”
Miten ihoa sitten kannattaisi hoitaa?
“Puhtaus on puoli ruokaa” sanotaan, mutta ihoa ei kannata kuitenkaan pestä liikaa. Iholta ei kannata pestä liian usein ja liian voimakkailla tuotteilla pois ihon luonnollista suojaa eli omaa rasvaa ja mikrobeja. Niillä on tärkeä tehtävä terveen ihon ylläpitäjänä. Tottahan toki henkilökohtaisesta hygieniasta on pidettävä huolta, mutta iho on syytä puhdistaa riittävän hellavaraisesti. Ihon kunnon kannalta on tärkeää, ettei siltä jatkuvasti poisteta kaikkea sen omaa luonnollista rasvaa. Ihon oma rasva toimii ihon luonnollisena suojana estämällä kosteuden haihtumista.
Lisäksi liiallinen, eli liian usein ja liian voimakkailla tuotteilla, peseminen häiritsee ihon mikrobiomia. Tämä tarkoittaa sitä, että iholta pestään pois sen luonnolliset ”hyvät” mikrobit, jolloin ulkopäin tulevat haitalliset mikrobit saavat elintilaa. Ihon mikrobit ylläpitävät myös ihon pinnan pH-arvoa sille suotuisana.
“Ihonhoidossa hyvä nyrkkisääntö on, että ensin vettä ja sitten rasvaa. Myös nopeus on valttia. Päivittäisessä ihonhoidossa tehokkain kosteutus saadaan kun pesun jälkeen levitetään välittömästi kosteuttava kasvovesi, seerumi ja riittävästi rasvoja sisältävä voide päälle.”
Ihonhoidossa hyvä nyrkkisääntö on, että ensin vettä ja sitten rasvaa. Myös nopeus on valttia. Eli välittömästi pesun jälkeen, ihon ollessa vielä kostea, kannattaa laittaa ensin ihoon vettä sitovat tuotteet kuten esim. kosteuttavat seerumit, jos sellaisia halutaan käyttää. Vesi tekee ihon keratiiniproteiinista joustavampaa. Haasteena tosin on, että vesi myös haihtuu iholta nopeasti. Sen olet saattanut itsekin kokea, jos olet yrittänyt kostuttaa kuivia huuliasi nuolemalla.
Sen vuoksi ei kannata vitkastella suihkun jälkeen. Jos kosteus ja samalla ihon joustavuus halutaan säilyttää, on kostealle iholle syytä laittaa välittömästi ”kelmu päälle” eli levittää rasvoja ja/tai rasvamaisia ainesosia sisältävä pehmentävä voide. Se tekee ihon pinnalle okluusion, joka hidastaa kosteuden haihtumasta. Hyvä on siis huomioida, että kosteus haihtuu nopeasti eli pesun jälkeen ei kannata aikailla!
Jos ihosi on kuivuuteen taipuvainen, niin päivittäisessä ihonhoidossa tehokkain kosteutus saadaan, kun pesun jälkeen levitetään välittömästi kosteuttava kasvovesi, seerumi ja riittävästi rasvoja sisältävä voide päälle. Normaalille ja rasvoittuvalle iholle voi riittää myös normaali kosteusvoide, kostealle iholle levitettynä. Ihon kiristäminen on jo merkki kosteuden liiallisesta haihtumisesta.
Itseasiassa sillä, millä tuotteilla tai ainesosilla ihoon vettä saadaan sidottua (esim. glyseriini, hyaluronihappo jne.) ei ole niin suurta väliä, kunhan se sopii ihollesi eli tuotteen raaka-aineet eivät aiheuta ärsytystä tai et ole niille allerginen. Kaikki kosteuttavat ainesosat sitovat ihoon vesimolekyylejä ja tekevät sen keratiinista joustavampaa. Sama pätee okluusioon eli periaatteessa kaikki rasvat estävät tuota kosteutta haihtumasta, ainakaan liian nopeasti. Toki päivävoiteena ei välttämättä haluta käyttää yhtä rasvaisia tuotteita kuin yövoiteissa.
Haluaisitko tietää enemmän ihosta ja miten kosmetiikka voi siihen vaikuttaa?
Jos haluat tietää lisää ihonhoidosta, niin kannattaa katsoa ilmainen videomaistiainen Iho kosmetiikan kohteena -valmennuksesta. Iho kosmetiikan kohteena -verkkovalmennuksessa opit mukaansatempaavasti ja käytännön esimerkkien avulla tuntemaan ihon rakennetta ja toimintaa perusteellisesti ja korkeatasoisesti, että voit ymmärtää erilaisten kosmeettisten valmisteiden ja niiden raaka-aineiden imeytymismahdollisuuksia ja vaikutuksia ihoon.
Lisäksi opit, miten kosmetiikan imeytymiseen voidaan vaikuttaa ja miten sitä voidaan tehostaa. Opit myös arvioimaan kosmetiikan markkinointia ja sen luotettavuutta, olitpa sitten kuluttaja tai kosmetiikan parissa työskentelevä ammattilainen.
Sisältönä tässä valmennuksessa ovat keskeisimmät asiat, mitä erityisesti kosmetiikkaa myyvän ja käyttävän ammattilaisen pitää tietää ihosta eli perehdymme syvällisesti ihon rakenteeseen ja siihen, mitä materiaalia iho on sekä mihin ja miten ne kosmetiikan kemikaalit voivat imeytyä ja vaikuttaa sekä miten tätä imeytymistä voidaan tehostaa. Ja mikäli olet kuluttaja, auttaa tämä valmennus Sinua tekemään parempia valintoja kosmetiikkaa hankkiessasi sekä vaatimaan faktaan perustuvia myyntiargumentteja valintojesi tueksi.
Kurssiin kuuluu mukaansatempaavien videoiden lisäksi kirjallista materiaalia, jota voit käyttää oppimisesi tukena sekä työkirja, jolla voit testata osaamisesi ja viedä parhaat vinkit käytäntöön. Valmennus on toteutettu käyttäen merkittävimpänä lähteenä Raija Karan Kosmetiikan Ajokortti AB -luentosarjan materiaalia, tuoreella ylemmän korkeakoulutason faktatiedolla sekä uusimmalla tutkimustiedolla täydennettynä. Materiaalin käyttöön on Raija Karan lupa ja toteutus on tehty hänen toiveitaan ja elämäntyötään kunnioittaen.
Miksi valita Faktaa Kosmetiikasta -valmennus?
Uuteen Nousuun sivuston Faktaa kosmetiikasta -valmennukset mahdollistavat hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisten lisäksi myös kosmetiikan parissa työskentelevien myyjien, farmaseuttien, edustajien ja muiden ammattilaisten omaehtoisen lisäkouluttautumisen, kun koulutukseen osallistumisen edellytyksenä ei ole hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintoa. Lisäksi kosmetiikasta kiinnostuneiden kuluttajien on mahdollista saada luotettavaa faktatietoa muun, esimerkiksi netissä tarjolla olevan, informaation rinnalle.
Faktaa Kosmetiikasta -valmennukset eivät myöskään edusta mitään kosmetiikkabrändiä, vaan ne perustuvat aina puolueettomaan ja tutkittuun faktatietoon. Asiantuntijuuden ja faktan ei tarvitse kuitenkaan olla tiukkapipoista ja kuivaa. Sen sijaan ne voidaan esittää varsin käytännönläheisesti, humoristisesti ja helposti ymmärrettävästi. Tervetuloa mukaan!
”Kerrankin ytimekäs valmentaja, joka puhuu suoraan ja asiaa. Arvostan Milaa ja hänen asiantuntijuuttaan.”
Hilkka Peltoniemi, plastiikkakirurgian erikoislääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori
Katso johdantovideo kurssista Iho kosmetiikan kohteena ja päivitä tietosi ihosta ajantasalle hankkimalla Iho kosmetiikan kohteena -valmennus omaksesi. Opiskella voit sitten kun sinulle sopii, vaikkapa joulun välipäivinä!
Iloa talveen,
Mila
PS: Jos pidit postausta hyödyllisenä, niin olisin kiitollinen, jos jakaisit sitä myös omissa somekanavissasi. Ota seurantaan myös somekanavamme, niin tiedät mistä puhutaan. Siihen linkit löydät sivun alapalkista.
2 Comments
Hei, ymmärsinkö oikein , jotta vain kuivalle iholle käytetään kasvovettä mutta muille ihotyypeille ei ?
Kasvovedet sopivat kaikille ihotyypeille, jos vain osataan valita omalle iholle sopiva tuote. Kasvovesien raaka-ainekoostumukset voivat vaihdella suurestikin hellävaraisesta ja kosteuttavasta suihkeesta (joka sisältää ihon pintaproteiiniin tehokkasti vettä sitovia ainesosia kuten esimerkiksi glyseriiniä, jolloin tuotteen koostumus voi muistuttaa kosteuttavaa seerumia) tehokkaasti ihon luonnollista rasvaa liuottaviin ja mikrobien kasvua estäviin kasvovesiin. Eli käsitteenä kasvovesi voi tarkoittaa hyvin monella tavoin toimivaa tuotetta ja niitä voidaan markkinoida myös eri myyntinimikkeillä. Kuivalle iholle luonnollisesti sopii kosteuttava kasvovesi, joista esimerkiksi suihkemaisia voi käyttää jopa meikin päälle päivän aikana. Rasvoittuvalle iholle puolestaan valitaan toisen tyyppinen tuote, mutta siinäkin tulee käyttää harkintaa, ettei valita liiaksi esimerkiksi ihon omaa mikrobiomia jatkuvasti häiritsevää tuotetta. Tuotteiden valinnassa kuluttajien apuna ovat asiantuntevat ammattilaiset ja mikäli on allerginen jollekin ainesosille, voi apuna tuotevalinnoissa käyttää myös Allergia-, iho- ja astmaliiton allergiaportaalia. – Mila