Kauneus

Pöyhitäänkö pintaa syvemmälle vai jätetäänkö tämä vain tähän?

 

“Kauneus on katsojan silmissä”, “Moni kakku päältä kaunis”, ”Kaunis henkilö on silmälle paratiisi, sielulle helvetti ja rahapussille kiirastuli” Tässä muutamia otteita sananlaskuista, mitä löysin, kun tutkin niitä hakusanalla kauneus. Tuttuja ovat itsellenikin, ehkä tuo kolmas ei niinkään ja vähän muunnin sitä ajanhetkeen sopivaksi, jos sallinette (alkuperäisessä on nainen, nyt minulla tässä henkilö).

 

kauniit kohtaamiset

Asiakkaan kohtaaminen

Kenen voidaan sitten katsoa olevan kaunis, merkitseekö tässä kohtaa sinulle enemmän se ulkoinen olemus vai sisäinen sinfonia? Vai sekä että? Moni kauneudenhoitoalalla työskentelevä joutuu varmasti tämän asian kanssa mietintöihin päivittäin kohdatessaan asiakkaita. Tästä johtuen, meille on kehittynytkin silmää ja korvaa, tarkkailla moniuloitteisesti tätä mystistäkin käsitettä kauneus. Itse opettaessani opiskelijoille muun muassa aiheista asiakkaan kohtaaminen, asiakassuunnitelman teko ja palvelukulttuuri, käytin aikaa seuraaviin asioihin; Painotin jo heti alkuun sitä, että ihan sen ensimmäisen ulkoisen vaikutelman antama kuva uudesta asiakkaasta ei välttämättä ole se ainoa oikea, syvin kuva hänestä, johon alkaa rakentaa uutta. On hyvä opetella katselemaan ja kuuntelemaan henkilöä myös sieltä pintaa syvemmältä. Tämä luottamusta vaativa yhteys ei välttämättä synny ensimmäisellä kerralla, koska kemiat kohdata ja ymmärtää toista vaatii sen huolellisen läsnä olevan tutustumisen. Tutustumisen niin ihmiseen itseensä kuin hänen mukanaan tulevaan ulkoiseen puoleen, mitä ryhdytään hoitamaan. On se sitten meikkaus, leikkaus, kampaus, hieronta, hoitomuoto – ihan mikä tahansa –  alkumetreillä syntyy jo signaaleja mitä katsella ja kuunnella.

Tämä taito näkyy asiakasmäärissä positiivisesti ja kuten aiemmissa postauksissani olenkin kirjoittanut, pelkällä teknisellä taidolla ja rahalla luodulla luxusympäristöllä synnyttäneellä asiakaspalvelijalla ei välttämättä ovi käy sen tiuhempaan kuin sillä, joka kohtaa asiakkaat arvokkaasti, kunnioittaen puitteista ja taidoista huolimatta. Tämä on hyvä tiedostaa erityisesti juuri alalle valmistuneet ammattilaisten. Tämä siitä syystä, että ison joukon kanta-asiakkaita haaliakseen tarvitaan sitä kuuluisaa pitkäjänteisyyttä, uskoa ja rohkeutta. Taidot ja tekniikat kehittyvät hienosti siinä tehdessä koska toisto, toisto ja toisto. Harjoittelu tekee mestarin ja moka on lahja!

On hyvä opetella katselemaan ja kuuntelemaan henkilöä myös sieltä pintaa syvemmältä

hiusammattilainen

 

Kauneutta on kaikkialla

Maailmassa on todella paljon kauneutta, ihan jokaiselle aistille vieläpä. Eikä tässä kohtaa pidä liikaa antaa palstatilaa siihen pelkkään ulkoiseen puoleen eli ei pidä unohtaa sitä, mitä löytyy ihmisestä sisältä päin. Miten sisäinen kauneus sitten näkyy, ja miksi sinne asti pitäisi pyrkiä? Eikö riitä, että fixaillaan ihmisestä kosmetiikan, laitteiden ja välineiden avulla kauneusmuottiin sopiva fikuuri, joka näin kauniisti muokatulla olemuksellaan valaisee tilan kuin tilan saapuessaan paikalle? No siihen asti uskoisin näin olevan, kunnes henkilö aukaisee esimerkiksi suunsa ja ottaa ihmisiin kontaktin. Oikein ylevä ja huonokäytöksinen ihminen ei välttävättä pitkälle pötki kiillotetusta ulkokuorestaan huolimatta. Tämän kun ymmärtää, on helpompi jokaisen itse miettiä omalle kohdalle omia kauneusihanteitaan. Kauneus sananakin kun on muutaman kirjaimen päässä kauheudesta… Tästäkin on kokemusta.

Kauneus sananakin kun on muutaman kirjaimen päässä kauheudesta…

Kauneuden ammattilainen voi parhaimmillaan luoda yhdessä asiakkaan kanssa loputonta kauneutta, erityisesti niistä, joilla tuo sisäinen kauneus pulppuaa iloisen hyväkäytöksisenä ja muut huomioon ottavana ominaisuutena. Eikä siihen tarvita mallin tai missin statusta, ihan jokaisessa meissä asuu kaunis ihminen, jos haluamme niin. Saan paljon inspiraatiota niistä muutoskuvista – ja tarinoista, joissa ihminen ikään kuin synnytetään täyteen loistoonsa ammattilaisten avulla, ja vielä niin, että ihmisen kaunis persoona ja luonne säilyy muutoksen mukana. Koska se myös on selvää, että siisti, huoliteltu ulkomuoto antaa hyvän vaikutelman ulospäin, nostaa ryhtiä, itsetuntoa ja mahdollisesti helpottaa vuorovaikutus tilanteissa sekä esimerkiksi omalla kohdallani koitan kunnioittaa kanssakulkijoitani laittautumalla edes sen vähän, riippuen niin tilaisuudesta.

kaunis ihminen

Paljon on myös näkynyt ja kuullut keskustelua siitä, jos ammattilainen ei itse huolehdi ulkoisesta olemuksestaan, niin voiko hän olla silloin luotettava, myyvä oman alansa käyntikortti? Tässä on hyvä kuitenkin miettiä jälleen pintaa syvemmälle. Ammattilaisillekin kun sattuu osumaan niitä huonoja päiviä, arki rysähtää niskaan eikä jaksamista aina ole. Silloin toki olisi hyvä pysähtyä hetkeksi, välttämättä ihan ne jo kanta-asiakkaiksi lukeutuvat eivät säikähdä pienistä, mutta jos uusia on hankkimassa, niin saattaa tällä olla vaikutusta. Minä en katso tässä olevani mitenkään asiantuntija ja oikeassa, koska nämä ovat juurikin niitä juttuja, missä enemmän merkitsee syntynyt yhteys kuin mikään muu. Yksi sananlasku tässä kohtaa tulee mieleen kaikesta huolimatta: antaa kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan.

Syyskauneutta upeine väreineen

ympärillesi toivottaa

Nina     

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa veloituksetta Ninan, Milan ja Raija Karan kirjoittama e-opas

Kosmetiikka - uhka vai mahdollisuus

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäPalaa kauppaan