Kauneudenhoitoala on suuresti vähätelty ala, vaikka juuri meidän alallamme keskitytään siihen tämän hetkenkin yhteen tärkeimmistä teemoista ellei tärkeimpään – hyvinvointiin. Maailmantilanne ja muusta maailmasta eristäytyminen pandemian keskellä on tuonut haasteita jaksamiseen ja se näkyy arjessa kaikIlla elämän osa-alueilla. Me kaipaamme toisen ihmisen kohtaamista ja kauneutta elämäämme, ne ovat yksinkertaisuudessaan niitä asioita jotka saavat meidät voimaan hyvin.
Urani alku
Vuonna 2004 aloitin kosmetologiopinnot. Kosmetologikoulu antoi hyvän pohjan kosmetologin työhön. Opetuksen tasoa pidin Koulutuskeskus Salpauksessa erityisen korkeana. Koulupäivät oli pitkiä ja antoisia ja koin että ala on juuri sellainen missä saan toteuttaa itseäni. Oma henkilökohtainen ammattiylpeyteni on ollut kouluajoista saakka vankalla pohjalla ja olin erityisen ylpeä siitä, että olin valmistumassa kosmetologiksi. Samaan aikaan koin, että alan arvostus ei ollut sen ansaitsemalla tasolla. Kuulin jatkuvasti vähättelyä, mutta en antanut sen vaikuttaa omaan ajatusmaailmaani. Tein tärkeää ja arvokasta työtä, tiesin sen jo silloin.
Valmistuin 2007 kosmetologiksi ja samalla ylioppilaaksi. Olin jo työllistynyt alalle työssäoppimispaikan kautta ja solminut vakituisen työsuhteen kosmetologina. Koin olevani onnekas tai ehkä määrätietoinen ja varma siitä että haluan työllistyä alalle. Ehkäpä molempia.
Valmistumisen jälkeen tehdessäni kosmetologintöitä päätoimisesti, aloin työskennellä sivutoimisena opettajana Koulutuskeskus Salpauksessa. Samaan aikaan ohjasin opiskelijoita silloisessa työpaikassani. Kouluttauduin työpaikkaohjaajaksi ja koin, että se toi lisää sisältöä työpäiviini. Työni ohjaajana tuntui erityisen merkitykselliseltä.
Aikanaan kun itse opiskelijana olin vailla harjoittelupaikkaa huomasin, että paikkoja oli hyvin vähän tarjolla ja itsestä täytyi laittaa kaikki likoon jos paikan halusi lunastaa. Usein täytyi olla myös vähän onnea matkassa. Paikkoja oli ja on edelleen aivan liian vähän eikä korona-aika ole tuonut asiaan ainakaan helpotusta.
“Aikanaan kun itse opiskelijana olin vailla harjoittelupaikkaa huomasin, että paikkoja oli hyvin vähän tarjolla ja itsestä täytyi laittaa kaikki likoon jos paikan halusi lunastaa.”
Sinua voisi kiinnostaa myös blogipostaukset: Haaveiletko työ- tai harjoittelupaikasta etelän auringon alla? – Näillä vinkeillä onnistut ja Oppilaitosyhteistyön mahdollisuudet kauneudenhoitoalan yrityksille
Ajatus työssäoppimishoitolasta syntyi
Myöhemmin vuosina 2012 ja 2013 toimiessani Koulutuskeskus Salpauksessa päätoimisena opettajana ammattiylpeyteni oli vahvistunut entisestään ja halusin antaa opiskelijoille vahvan kipinän alaa kohtaan. Ja myös uskoa siihen, että tällä alalla voi työskennellä päätoimisesti ja jopa menestyä. Samaan aikaan koin haastavaksi, että opiskelijat eivät saa työharjoittelupaikkoja ja tärkeiden työelämätaitojen oppiminen jää vähälle.
Moni jäi vaille paikkaa ja harjoittelu täytyi suorittaa koulun hoitolassa. Koulun hoitolassa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan asiakaspalvelua sekä tekemään tärkeää käytännöntyötä, työskentely koulun hoitolassa ei kuitenkaan tuo opiskelijalle kokemusta aidosta työelämästä. Kun valmistumisen jälkeen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi, kynnys on auttamatta liian suuri.
Ajatus työssäoppimishoitolan perustamisesta Lahden keskustaan sai alkunsa opettajavuosieni aikana. Ajattelin, että opiskelijat tarvitsevat paikan missä päästä harjoittelemaan alalle laskeutumista todellisesta yrittäjänäkökulmasta. Kosmetologit toimivat pääasiassa yrittäjinä ja koin voivani auttaa alalle haluavia opiskelijoita näkemään työn todellisen luonteen kaikkine osa-alueineen. Parhaimmillaan tämä työ on niin mukavaa, ettei se edes tunnu työltä. Se on harmillista, että alaa vaihdetaan koska yrittäjyys tuntuu liian isolta haasteelta.
“Ajattelin, että opiskelijat tarvitsevat paikan missä päästä harjoittelemaan alalle laskeutumista todellisesta yrittäjänäkökulmasta.”
Unelmista totta
Kymmenen vuotta olin kantanut ideaa työssäoppimispaikasta mukanani. Monta merkityksellistä asiaa on ehtinyt sinä aikana tapahtua, sekä uralla että yksityiselämässä. Olin ehtinyt välissä toimia maahantuonnissa kouluttajana, yrittäjänä kampaamon yhteydessä sekä valmistua tradenomiksi. Lisäksi kaksi ihanaa lasta värittää arkeani. Vuonna 2021 koin olevani vihdoin valmis ottamaan vastaan haasteen – lähteä kivijalkayrittäjäksi korona-ajan keskellä.
Suuri unelmani, joka tuntui samalla isolta harppaukselta tuntemattomaan ja samalla siltä, että tämä tulee olemaan työelämäni suurimpia saavuttamiani asioita. Tunne oli vahva siitä, että nyt on oikea aika toteuttaa työssäoppimispaikka Lahden keskustaan. Ehkä juuri siksi aika oli oikea sillä korona-aika on tuonut entisestään haasteita alallamme sekä oppia tärkeitä kädentaitoja että työllistyä. Olen ollut aina ratkaisukeskeinen ja halusin löytää ongelmaan ratkaisun. Näin Skolen tarina sai alkaa.
“Suuri unelmani, joka tuntui samalla isolta harppaukselta tuntemattomaan ja samalla siltä, että tämä tulee olemaan työelämäni suurimpia saavuttamiani asioita.”
SKOLE opiskelijan näkökulmasta
Opiskelijoiden mietteitä Skolesta:
Kosmetologiopiskelijoiden on todella hankalaa saada työssäoppimispaikkaa. Viime syksy ja vielä tämä kevätkin on ollut myös vielä vallitsevan epidemian vuoksi myös haastavaa monille yrittäjille ja myös siksi heillä ei ole ollut resursseja ottaa opiskelijoita harjoitteluun.
Harjoittelu Skolessa on ollut todella ihanaa. Ira on ohjannut meitä yksilöllisesti, ollaan päästy tekemään laajasti erilaisia hoitoja, sekä tekemään myös tilauksia ja hinnoittelemaan ja purkamaan tilattuja tuotepakkauksia. Lisäksi hän on opettanut meille myyntityötä, asiakaspalvelua ja asiakkaiden ohjaamista ihon hoidossa.
En ole aikasemmin tehnyt lainkaan myyntityötä, joten tuotteiden suosittelu asiakkaille, sekä niiden myyminen on tuntunut toisinaan hankalalta, mutta olen siinäkin ottanut ison harppauksen, kun Ira on kertonut ja ohjannut meille asiakaspalvelun saloja. Skoleen on aina ihanaa tulla!
Reija
Ensimmäisen työssäoppimispäiväni paras anti oli huomata, miten ihana paikka työskennellä Skole on. Ilmapiiri oli lämmin, innostunut, rauhallinen ja olo oli heti tervetullut. Ira on oivaltanut sen, että henkilökuntaan kannattaa panostaa ja kohdella sitä hyvin; silloin myös yritys voi menestyä ja henkilökunta sitoutuu työhön ja haluaa antaa parastaan.
Tänä aikana ammatillinen identiteettini on ottanut aimo harppauksen ja alan pikkuhiljaa tuntea olevani kauneudenhoitoalan ammattilainen, toki vielä on paljon oppimista ja oppiminenhan jatkuu opiskelun jälkeenkin koko työuran ajan.
Olen kehittynyt hoitojen tekemisessä paljolti sen ansiosta, että saan joka päivä yksilöllistä ohjausta ja hyviä vinkkejä Iralta sekä sen ansiosta, että saan tehdä hoitoja hyvin monipuolisesti. Skolessa panostetaan myös hyvin paljon myyntityöhön; palvelujen ja tuotteiden lisämyyntiin, ja koko ajan varmuuteni myyjänäkin kasvaa.
Piia
Skole on antanut minulle niin paljon kokemusta jo ihan lyhyessä ajassa. Täällä pääsee tekemään paljon erilaisia hoitoja, sekä muita yritykseen liittyviä asioita. Täällä pääsee tekemään hoitoja laidasta laitaan ja mikäli jokin päivä on hiljainen, Ira kyllä löytää meille aina järkevää puuhasteltavaa.
Täällä saa todella hyvin ohjausta, mikä johtaa siihen, että uskaltaa kokeilla omia rajojaan ja ottaa hiukan pelottaviltakin tuntuvia tehtäviä hoitaakseen, sillä tiedän etten jää yksin. Tänne on myös ihana tulla joka kerta, sillä yhteishenki täällä on ihan loistavaa. Olen todella kiitollinen ja iloinen tästä mahdollisuudesta.
Laura
Yrittäjyyteen sparrausta
Itse koin yrittäjäksi lähtiessäni haasteelliseksi, että en ollut aikaisempien opintojeni aikana saanut oppia siitä kuinka ryhtyä yrittäjäksi ja kuinka pärjätä yrittäjän maailmassa. Kuten suomalaiseen luonteeseen kuuluu, kaikki tietysti täytyy tehdä itse ja pärjätä. Kun ajatus Skolesta syntyi, mietin että haluan antaa helpomman tien muille alalle haluaville. Kaikkea ei tarvitsisi repiä omasta selkänahasta ja valvoa öitä miettien mistä lähteä liikkeelle.
Tarvitsemme ehdottomasti lisää sparrausta yrittäjyyteen ja kannustavaa ilmapiiriä. Yrittäjyys tuntuu olevan valtava mörkö, vaikka omasta mielestäni se on ollut vain yksi tapa työllistää itsensä. Itseensä ja omaan tekemiseen täytyy uskoa, se on selvä. Opiskelijat Skolessa saavat mahdollisuuden toteuttaa työssäoppimispaikassa lähes kaikkia osa-alueita mitä yrittäjyyteen kuuluu, varastonhallinnasta ja tilausten tekemisestä ihanien hemmotteluhoitojen loihtimiseen asiakkaalle.
Laadukasta kauneudenhoitoa asiakkaalle
Suunnitellessani Skolen liikeideaa nousi jatkuvasti esiin tärkeänä teemana asiakaspalvelun laatu. Olen itse ollut aina tarkka asiakaspalvelun laadusta ja se on asia mihin olen halunnut Skolessa panostaa erityisesti. Tavoittenani on ollut luoda asiakkaille täydellinen kauneushoitolakokemus, kauniissa ympäristössä opiskelijoiden toteuttamana. Itse saan toimia ja työskennellä taustalla, tukena, apuna ja sparraajana. Skolelaiset näyttelevät pääroolia ja minun tehtäväni on tukea heitä kaikilla osa-alueilla.
Asiakkaille tämä tarkoittaa sitä, että he pääsevät nauttimaan loistavalla sijainnilla olevasta kauneushoitolaympäristössä tapahtuvasta hoitokokemuksesta – edulliseen hintaan. Asiakkaillemme lähtee jokaisen hoitokerran jälkeen palautekysely, jaan tässä muutamia saamiamme asiakaspalautteita.
”Ammattitaitoinen ja ystävällinen palvelu. Tunsin oloni tervetulleeksi. Tunnelma oli ihana ja rauhallinen. Tulen ehdottomasti uudelleen. Kokemus oli 5/5 kokonaisuudessaan”
”Toivoin pientä hemmotteluhetkeä, sain ison! Kasvohoidon yhteydessä annettu hieronta oli taivaallinen ❤ Ihana rentouttava hoito, jonka Päivi teki ammattilaisen ottein. Vahva suositus!”
”Todella rentouttava & viihtyisä ympäristö, nautinnollinen kasvohoito & miellyttävä henkilöstö ja tuotteet- suosittelen!”
”Teillä on mukava käydä olin taas tyytyväinen palveluun.”
”Ihanaa palvelua, mukava henkilökunta ja osaavia ihmisiä! Kaksi kertaa käynyt ja kummallakin lähtenyt todella tyytyväisenä”
Näiden ihanien asiakaspalautteiden myötä haluan toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi Skoleen – kokemaan, näkemään ja olemaan osana tätä elämänmittaista kasvutarinaa. Nähdään Skolessa!
Terveisin, Ira
PS: Mikäli pidit artikkelia hyödyllisenä, niin kiitos jos jaat sen myös omissa kanavissasi.
PST: Vielä ehdit hyödyntää myös Uuteen Nousuun -verkkokaupan kevätkampanjahinnat ja saada vaikka kaikki Faktaa kosmetiikasta -verkkokurssit uskomattoman edullisesti. Mutta toimi nopeasti. Kampanja päättyy keskiviikkona 1.6. klo 23.59.
Tutustu esimerkiksi ajankohtaisiin Hiusten suojaaminen UV-säteilyltä ja lämmöltä tai Iho kosmetiikan kohteena -kursseihin ja katso esimerkiksi ihokurssista ilmainen johdantoluento tästä linkistä. Muiden kurssien videomaistiaiset löydät kurssiesittelyjen yhteydestä verkkokaupasta.