Raija Karan pois meno on koskettanut syvästi monia meitä, niin läheisiä, ystäviä kuin hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisiakin. Surun muuttaessa muotoaan myös monia iloisia hetkiä on muisteltu. Raija oli poikkeuksellinen paitsi osaajana ja alan kehittäjänä, niin ennen kaikkea ihmisenä ja Ystävänä. Pinni-lehti kirjoittikin hänestä hienon ja koskettavan artikkelin, jossa on kiteytetty hänen uskomaton elämäntyönsä koko alan kehittämiseksi ja arvostuksen nostamiseksi.

Otamme syvästi osaa läheisten suruun ja toivotamme jaksamista erityisesti hänen pojalleen Matille, joka oli suuri apu äidilleen varsinkin viimeisinä aikoina. Ja Matista täytyy sanoa, että kädentaidot näyttävät periytyneen. Kesällä nimittäin saimme ihastella hänen tekemää hienoa terassiakin, joka ilahdutti valon lapsena ja kukkien ystävänä tunnettua Raijaa suuresti. Hän osasi loppuun asti nauttia elämän pienistä iloista, kesästä, auringosta ja linnuistakin, joita aikanaan myös Kilvakan tilalla vahtia pitänyt Molli-kollikin välillä vaani pahaenteisesti. Vaikka Raija on nyt fyysisesti poissa, niin muistot jäävät elämään.

Tavatessani Raijan ensimmäistä kertaa, taidettiin elää vuosituhannen alkua. Tuolloin olin vain lukenut ja kuullut alamme huippuammattilaisesta ja kosmetiikan kemian moniosaajasta Raija Karasta. Olin ihmetyksestä ymmyrkäisenä aloittaessani estenomiopinnot Turun ammattikorkeakoulussa ja päästessäni tämän ihmeellisen olennon opetukseen. Siellä minäkin istuin kuin Jaakkola kirkossa kuunnellen INCI:n ihmeitä yhdessä opiskelukavereideni Tiina Kiiskin, Kaisa Vuorenpään ja Kati Hasusen kanssa. Ja kuunnella kannatti, sillä helpolla meitä ei päästetty.

Raija oli niin ammattitaitoinen ja asiantunteva, että minä taisin jopa häntä hieman pelätäkin. Muistan kerran, kun jokin kemian kysymys askarrutti mieltäni ja Tiina kehotti soittamaan Raijalle, niin enhän minä sellaista tohtinut tehdä. Niin suuresti häntä kunnioitin. Sen sijaan taisin laittaa haparoivan sähköpostiviestin, johon sain tyhjentävän vastauksen kuin apteekin hyllyltä. Olin vakuuttunut, että tuossa naisessa täytyy olla jotakin poikkeuksellista.

Estenomiopinnoissa opin hurjasti kosmetiikan kemiasta ja voi sanoa, että silmäni avautuivat tuolloin ymmärtämään kosmetiikan mahdollisuuksia ja rajoja. Ja mitä enemmän opin, sitä enemmän kasvoi nälkä syödessä kun tuntui, että enhän minä vieläkään tiedä mistään mitään. Mutta voi veikkoset, että säästyi opiskelijatytöllä rahaa, kun oppi purkamaan incejä ja vertailemaan tuotteita. Mikä tuhlari olin ollutkaan.

Myöhemmin, aloittaessani kirjoittamaan Pinniin, tuli välillä kiperiä tilanteita. Toisinaan käsiteltävään asiaan liittyvä faktatieto piti tarkistaa ja joskus tietoa ei tahtonut löytää mistään. Tuolloin ymmärsin, miten valtava osaaminen ja tietomäärä tuolla ihmisellä onkaan. Nyt kuitenkin rohkenin jo reilusti kilauttaa kaverille. Ja mikä parasta, enää ei pelottanut yhtään.

Tehdessäni vuosien varrella Pinniin juttuja, aloimme olla yhteydessä yhä tiiviimmin ja ystävystyimme myös ihmisinä. Lohtuni ja turvani oli myös, että sain tarkistuttaa tekstini aina Raijalla ennen lehteen menoa. Jos juttuni kelpasi Raijalle, tiesin että silloin se kelpaisi kelle vaan. Sen verran tarkka hän oli minunkin peräänkatsomiseni suhteen. Minä kirjoitin, Raija kommentoi ja minä korjasin. Ja tein sen mielelläni, sillä koko ajan sain oppia mestarilta.

Myöhemmin aloimme ideoida Raijan kanssa muutakin yhteistyötä. Raijalla oli mahtavia visioita alan verkko-opetuksesta ja digitaalisuuden hyödyntämisestä, jossa hän tekikin uraauurtavaa pioneerityötä. Inspiraatiota keräsimme muun muassa hänen aikaisemmassa kodissaan välillä perunoita keitellen ja grillaten. Tuli siinä kerran tyhjennettyä kuohuviinipullokin sillä seurauksella, että mestarin opetuslapsi ei voinut lähteä vähään aikaan edes autolla kotiin. Samaisella suunnitteluretriitillä karkasi kissakin.

Myöhemmin yhteistyömme jatkui, kun sain Pinnistä kosmetiikan myyttejä murtavan palstan, jonka sisällöt tehtiin yhteistyössä. Vaikka minä kirjoitinkin tekstit, niin ilman Raijaa olisin ollut vielä kovin epävarma väittämään moniakaan asioita faktaksi, vaikka jo estenomi ja opettaja olinkin. Raijan rinnalla tunsin itseni välillä niin pieneksi, mutta koko ajan opin tuolta ihmeelliseltä mestarilta, joka oli nyt myös Ystäväni. Hänen ansiostaan uskalsin jopa jättää permanentin välihuuhtelut tekemättä. Ja se oli jotain se.

Myöhemmin Raija perusti yhdessä Kirsi Oksaharjun kanssa hienon asiantuntijasivuston nimeltä Ethicbeautybubble, johon Raija pyysi minuakin mukaan kirjoittajaksi. Minä sain kirjoittaa sinne blogipostauksiani aina joka toinen viikko. Opin tuolloin jotain myös blogin tekemisestä, mutta silti tunsin itseni nöyräksi noviisiksi suuren mestarin rinnalla ja tunnen sitä edelleen.

Raija oli uskomattoman vahva ammattilainen, mutta ihmisenä nöyrä ja vaatimaton, aina jalat maassa oleva turvallinen hahmo. Hän säilytti valoisuuden, elämänilon ja innostuksen alan kehittämiseen myös terveysongelmien alkaessa vaivata. Välillä oli parempia päiviä ja välillä huonompia. Silti halu kehittää alaa säilyi ja ideoita pulppusi.

Jossain vaiheessa myös huoli elämäntyön jatkuvuudesta nousi puheisiin. Mikä olisi oikea tapa, siihen ei varmasti viisasten kiveä olisi ollutkaan, mutta jotain olisi tehtävä. Takana oli valtava elämäntyö ja koottuna melkoisesti tietoa. Erityisesti Kosmetiikan ajokortti -koulutuskokonaisuuden kehittäminen nousi puheisiin kahvitellessamme kerran jos toisenkin Kilvakan tuvassa yhteisen ystävämme Nina Kallijärven kanssa. Joskus juttelun lomassa söimme kohmeloista porkkanakakkua Molli-kollin pyöriessä jaloissa, välillä tarraten jalkaan kiinni tehden lähtemättömän vaikutuksen aina dermikseen asti.

Raijan toiveena oli, että uusimmalla tiedolla päivitetty faktatieto olisi kaikkien saatavilla ja muokattuna innostavaan muotoon. Ehdimme kehittämään yhdessä ensimmäiset verkkokurssit Faktaa kosmetiikasta -nimiseksi uudenlaiseksi koulutussarjaksi. Ensimmäisten kurssien oli tarkoitus ilmestyä vielä tänä syksynä, mutta Raijan poismenon vuoksi, päätimme rauhoittaa ajan surulle ja muistoille. Kaiken muun ehtisi kyllä.

Voi Raija, miten suuren aukon jätitkään läheistesi, ystäviesi ja alan ammattilaisten sydämeen ihmisenä, persoonana ja osaajana. Miten suuret saappaat jätit myös koko alalle, saappaat, joita kukaan ei koskaan voi täyttää. Miten pieneltä sitä tunteekaan itsensä, kun on saanut oppia todelliselta mestarilta. Miten kiitollinen olenkaan siitä, että Sinulta on aina saanut kysyä neuvoa ja pyytää apua. Kiitos siitä, että olet myös uskonut, luottanut ja kannustanut eteenpäin silloinkin, kun ulkoapäin on tullut lunta tupaan ja oma uskokin on ollut koetuksella. Muistan kun sanoit, että vihapuheisiinkin tottuu. Vielä en ole tottunut.

Kiitos Raija, että sain tuntea Sinut ja tehdä kanssasi yhteistyötä. En tiedä miten pärjään ilman Sinua, mutta nyt on vain pakko yrittää. Kiitos kun olit opettajani, mentorini ja Ystäväni.

Lepää rauhassa Raija.

Muistaen, Mila

Raijan muistolle on myös omistettu tarina perhosesta: Milloin Sinä olet viimeksi lentänyt?