“Alistumisen tunnelukko pääsee syntymään kun on toistuvasti kokenut tulleensa mitätöidyksi ja vähätellyksi. Usein taustalla on myös kokemuksia jossa on käytetty joko henkistä tai fyysistä valtaa väärin ilman, että on kyennyt puolustautumaan tai suojaamaan itseään. Näin ihmisen on ikäänkuin pakko alistua. Tunnelukko kulkee mukana ja vaikka tarvetta alistumiselle ei enää olisi, ihminen toimii siitä käsin. Se voi oireilla mm. niin, että kantaa vastuuta joka ei kuulu itselle, tukahduttaa tarpeensa ja tahtonsa, ei pidä puoliaan, anteeksipyytelee turhaan, välttää päätöksien tekoa eikä muista mitä on olla omassa autenttisessa voimassaan.” Eevi Minkkinen (nyk. Vuoristo)

Kuullostaako tutulta vai aivan vieraalta asialta omalla kohdalla? Eletty elämä tuo tullessaan paljon hyvää ja kaunista mutta suuret linjaukset taitaa kuitenkin syntyä jo aikaa ennen kun pääsemme itse niihin vaikuttamaan. Viisaammat ovat tienneet kertoa, että lapsen ensimmäiset seitsemän vuotta ovat ratkaisevassa asemassa siinä, mitä muu tulevaisuus tuo tullessaan ja millainen ihminen sieltä on kehittymässä. Miten hän kohtaa ilot ja surut, onnistumiset ja vastoinkäymiset. Tässä kohtaa on hyvä miettiä myös sitä isoa joukkoa ihmisiä lapsen arjessa, jotka omalta osaltaan ovat vaikuttamassa,  muun muassa päiväkoti- ikäisen tunnetaitojen kehittymiseen. Seuraavat stepit otetaan kouluiässä ja siitä edeten työelämää kohti.

Lapsuus

Peilaan jälleen tätä oman itseni kautta. Ja sitä, miten oma lapsuuteni on muokannut minusta minut. Kiitollisuus onneksi puskee pintaan siitäkin huolimatta, että ikävät kokemukset olivat enemmissä määrin mukana arjessani. Voi kuullostaa jonkun korvaan tosi oudolta, mutta olen ikuisesti kiitollinen äidilleni siitäkin huolimatta, että hän järjesti päissään jos vaikka mitä hurjaa. Tämä syystä, jotta tiedän sen, että kukaan, ei kukaan tee ikäviä asioita vaan huvittaakseen itseään vaan historia, ne omat uskomukset, ja muu elämäntilanne saattaa toistaa itseään vuosi vuodelta, kunnes jossain vaiheessa ketjua ne käsitellään perinpohjin ja asiat ikäänkuin tukahtuvat aina pienemmäksi ja pienemmäksi.

Ja kyllä, äiti osasi olla myös se lämmin, rakastava äiti selvinpäin. Ja hän on mun Äiti – aina. Eikä tässä kohtaa sovi unohtaa mun supersankaria – isää, joka piti hommat käsissään niin hyvin kuin pystyi ja osasi. Hänen ansiostaan saimme asua kokonaisena yh-perheenä ilman huostaanottoja. Häneltä sain myös verenperintönä tämän omanlaisen periksiantamattomuuden ja positiivisuuden – fiksut pärjää aina, hän sanoi minulle aikoinaan, kun lähdin koittamaan omia siipiäni. Ja muutenkin on hyvä todeta, että anteeksi on annettu jo aikaa sitten ja kaikki voitava tehty äidin vielä eläessä. Hautakummuilla kun on vaikea enää sitä tehdä, toki anteeksianto missä vain elämäntilanteessa, auttaa aina. Sinun itsesi vuoksi.

Tiedän nyt senkin, että yksi ikivanha sukukirous, alkoholismi, ei ainakaan jatku minussa, siitä olen erityisen kiitollinen ja onnellinen. Enkä pidä pienintäkään onnenkantamoista itsestäänselvyytenä, ja oma osuuteni asioden tolasta on iso. Liika vaatimattomuus piinaa nähtävästi aina, mutta pienen pientä ylemmyyden tunnetta koen siitä, mitä olen saanut itse aikaan, terveellä tavalla.

Oma kasvu

Tosiaan tuo alussa oleva tunnelukko teksti jotenkin pysäytti minut muutama vuosi sitten. Silloin tuo itseni vähättely ja anteeksipyytely oli saanut minut isosti pohtimaan syntyjä syviä eikä arjessa jatkuva riittämättömyyden tunne lisättynä jäätävään väsymykseen sitä ainakaan vähentänyt, päinvastoin – olin saanut mitä ihmeellisimpiä kokemuksia, kohtaamisia ja tilanteita ympärilläni, mitkä laittoivat minut  miettimään todella, että miksi? Miksi tunsin näin, miksi tein näin jne? Mikä oli olemassaoloni tarkoitus? Oliko sitä? Isoja kysymyksiä. Omaan herkän ja sinisilmäisen luonteen, ja innostun uusista jutuista nopeasti, mutta yhtä nopeasti huomaan notta intoa ei pysty pitämään yllä, jos pieninkään intuitio sanoo, että halpaan menin. Ihmisten sanat vs teot kertoo enemmän kuin mikään. Minut saa hiljentymään ja vetäytymään juurikin tietoiset harhaanjohtamiset ja suoranaiset valheet.

Vastauksia sain ajan myötä, kun tarpeeksi syvälle menin ja tongin itseäni ja tekemisiäni. Juuri ihmisen aito kohtaaminen kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen on niin ominta aluetta, ettei sanat riitä kertomaan, mitä kaikista kohtaamisista olen saanut. Vaikka sorrun aika ajoin aiheettakin siihen itseni dissaamiseen, vältän sortumasta toisten – on tuossa edessäni sitten kuka vain, “herra tai narri”, niin hyvästä lähdetään liikkeelle – se on sitten toinen asia jos ihminen jatkuvasti omalla käytöksellään ja teoillaan tekee sen dissaamisensa ihan itse. Nyt kun maailma yhä enemmissä määrin meinaa ajautua sinne pimeyden puolelle, on kovin tärkeää pitäytyä itse arvoiltaan siellä valon puolella: rehellisyys, kiitollisuus, avunanto, reiluus – muutamia mainitakseni. Ihan vaan se sydän edellä eteneminen, pelottomasti, avoimesti. Ei minkään valtakunnan dissausta, vähättelyä, ei valehtelua, ei kieroilua.

Minä niin iloitsen ja olen kiitollinen ihan jokaisesta, joita olen kohdannut ja tulen vielä kohtaamaan elämäni varrella. Teette yhdessä minun kanssa tarinaa minusta. Halusit sitä tai sitten et.  Millä silmin sinä tämän luet ja ymmärrät, on täysin sinun asiasi.

Henkinen painonpudotus

Tosiaan viime vuodet ovat menneet omissa oloissa elellen ja oleillen. Se, mikä on hienoa ollut todeta, on minun ”henkinen painonpudotus”, mikä on tuottanut tulosta upeasti. Olen rohkeasti tehnyt tätä pienin askelin, avoimesti tutkien, analysoiden taustoja ja itseään, ymmärtäen ja oppien niin omaa kuin toisten käyttäytymistä. Tosin fyysinen keho on ottanut vissiin sitten hoitaakseen nuo ”kilot” – pikkasen on meinaan perä levinnyt ja etureppu pömppis laskenut alas pohtiessa näitä syntyjä syviä, mut se on ok -balance pysyy ja seuraava projekti onkin kehon parempi hyvinvointi. Eikä pidä unohtaa vaihdevuosien tuomaa ihanuutta naiseuteen, ai että! Siitä voisin kirjoittaa toisella kertaa.

Toivottavasti kukaan ei lue tätä kuin itsekehuna, koska se ei ole pohjalla ollenkaan, vaan oman kokemuksen jakaminen ja sitä kautta jos edes yksi saa uskoa ja lohtua omaan tilanteeseensa, niin tämä avoimuus on kannattanut. Ainahan näissä avautumisissa on olemassa se riski, että nämä kääntyy itseään vastaan mutta jos joku tohtii hakata jo monesti henkisesti hakatun, antaa mennä vaan. Onhan näitä ollut ja tulee aina olemaan, eipä hätiä siinäkään. Uskoisin, että olen löytänyt vihdoin sen, mitä olen etsinyt – itseni just sellaisena kuin olen.

Kasvun prosesssit

Kasvamisen prosessit tuppaa menemään juuri niin, että otetaan pari askelta eteenpäin ja sitten taakse – pääasia, ettei luovuteta, heitä pyyhettä kehään, vedetä leggeriksi, uskota ”vääriin” tyyppeihin, asioihin ja ilmiöihin (mikä on oikea tai väärä, on jokaisen päätettävä arvomaailmastaan käsin itse). On siis olemassa lukematon määrä elämän palikoita, joita siirtelemällä ja osin poistamalla löytää sen oman jutun olla ja elää. Toki tässä prosessissa on paljon auttanut läheiset; puoliso ja lapset, jotka ovat olleet suurimpia opettajiani. Lisäksi kaikki ystävät, keskustelukumppanit, isosti entinen työporukka onnistumisineen ja haasteineen sekä kaikki nuo tutkinnot ”eli pätevyyden mittarit”, puhumattakaan omaehtoisesta opiskelusta, joka ei tule loppumaan minulla koskaan. Sen lupaan itselleni.

Sielunsivistys kun pitää sydämen oikealla tiellä. Ymmärrä, niin sinuakin ymmärretään.

Rakkautta, iloa ja valoa päiväänne ihan jok’ikinen. Kiva, jos jaksoit lukea alusta loppuun. Lopussa se kiitos seisoo!

Kiitollisin terveisin

Nina