Oletko tullut ajatelleeksi mikä etuoikeus on ollut syntyä juuri ihmisen kehoon, joka mahdollistaa eri tunteiden kirjon ilmaisun myös sanoin ja lausein. Eläin kun pystyy näyttämään tunteita vain äänin tai kehonkielellä, muun muassa kehräten tai vaikka muristen. Välillä näitä signaaleja niin puolin kuin toisin saatetaan tulkita väärin ja joutuu hyökkäyksen kohteeksi vaikka olettamus on ollut toinen. Ihan sama ihmisten kanssa, erona näissä on juurikin ne sanat ja teot millä lisäilmaistaan ne tunteet. Pelkät sanatkin voi raadella, antaa lohtua tai voimaannuttaa, riippuen ilmaisijan tarkoitusperistä ja motivaatiosta.

Pelko ja luottamus tunnetilona ovat erittäin vahvasti läsnä elämässä. Silloin kun kehoon hiipii pelko jostain tilanteesta, sydän hakkaa villisti, henki salpaantuu ja haluat pinkoa uhkaa pakoon mielummin kuin kohdata sen. Silloin kun kyse on esimerkiksi klassisesta karhusta metsätiellä, karkuun kirmaaminen saattaa olla petoeläimelle signaali siitä, että olet saalis joka pitää saada kiinni. Kuuleman mukaan, jos pelko vaan antaa myöden, etkä ole jo saanut sydänkohtausta, kannattaa leikkiä sitä kuollutta. Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedä sitten, miten rationaalinen mieli suostuu toimimaan kun paniikki iskee. Tästä petoeläinten kohtaamisesta ei ole itsellä kokemusta mutta muista peloista on kyllä. Tuskin on yhtään ihmistä, joka ei olisi joskus pelännyt jotain, todellista tai mielikuvituksen synnyttämää pelkoa.

Mielikuvitus

Omassa mielessä syntyvät pelkotilat salpaa hengityksen vaikka todellista vaaraa ei olisikaan. Tulee se kuuluisa ”mitä jos”  kaveri kylään ja alkaa rummuttaa omaa mantraansa siitä, mitä pahimmillaan voi tapahtua, maalaten niin isot pirut mieleen, että löysät on housuissa. Jos pelkoon lisätään vielä häpeä, on tunne monin paikoin kitkerä ja ikävä. Ja mikä siinä onkin, että nämä ajatukset syntyvät yleensä turvattomuudesta, yön pimeinä ja ehkä yksinäisinä tunteina?

Itse huomasin omaavani pimeän pelon joka näyttäytyy yleensä talvi öisin, pilkkopimeässä. Ihan kun justiinsa joku kääntää ovensalpaa ja vähintään rynnii rynkyn kanssa pahat mielessä. Mistä ihmeestä se ajatus sitten hiipii tuonne päähän? Arjen tilanteista ja historiasta. Päivällä olen saattanut ihan ohimennen lukaista tai kuulla tapauksesta uutisista, joissa taloon on murtauduttu jne. Tai jutellut asiasta toisten kanssa. Eli pienen pieniä mikrotuokioita sieltä täältä, mitkä rakentuu alitajunnassa möröksi sopivissa hetkissä esiin tullen. Myös lapsuuden muistot tässä on vahvasti mukana.

Lapsena pelkäsin esimerkiksi sotaa niin paljon, että monet yöt vietin unissani pommisuojassa tai taivasalla katsellen kuinka ohjukset risteili pitkin poikin taivaankaarta. Suurin ponnisteluin koitin saada muuta perhettä turvaan, välillä siinä onnistuen ja välillä kadottaen muun perheen. Koirani tietenkin oli myös vahvasti näissä taisteluissa mukana. Heräsin omaan itkuuni ja hätääni ja se pelon tunne on edelleen kehossani vaikka aikaa näistä unista on jo vuosikymmeniä. Minulla ei ollut mahdollisuutta kömpiä vanhempien viekkuun turvaan vaan keksin just sen kikan, että käänsin muka kanavaa ja uusi, iloisempi ohjelma alkoi, jos hyvä tuuri kävi. Tässä vain yksi esimerkki, minkä itse muistan vieläkin lapsuuden peloista kuin eilisen. Pelot muuten parkkeeraa tosi vahvasti kehoon, vaikka et niin haluaisi.

Kasvu

Lapsuuteni oli paikoin todella turvaton, häpeällinen ja raskas. Mutta kuitenkin oli myös se ripaus rakkautta mukana ja sain kokea myös luottamuksen tunteita, aina silloin kun kaikki oli hyvin ryyppyputkien välillä. Siitä ripauksestakin olen kiitollinen nyt.

Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin näin tunteneeni aina, voi sitä vihan ja katkeruuden määrää silloin kun pahin oli päällä. Myöhemmin aikuisena annoin itselleni myös oikeuden uhriutua, koska kuvittelin sillä pääseväni kokemukseni yläpuolelle. No enpä päässyt. Katkeruudella ja kaunalla en saavuttanut muuta kuin entistä kurjemman olon, itsetuhoisuuden ja huonokäytöksisyyden. Olihan mulla olevinaan oikeus perseillä muille kun ite olin kokenut kovia. Pikku hiljaa kokemusten kautta kasvoin, koin onnistumisia, epäonnistumisia, ja menetyksiä. Ja opin senkin, että omilla toimillani ja sanomisillani oli todella vahva vaikutus toisiin. Tajusin haluavani jakaa mielummin iloa ja hyvää mieltä siellä, missä vaikutan ja toimin. Uskalsin yrittää, alkaa vaikuttaa ihan itse omaan elämääni. Ymmärsin kantapään kautta, että elämä on tässä ja nyt, aikaa ei pidä käyttää turhan murehtimiseen ja pelkoihin. Opin rakastamaan, luottamaan toisiin ja pikku hiljaa itseeni. Pimeän pelkokin on käsittelyssä nyt.

Luottamus

Rinnalla näissä aikuisuuden kiemuroissa on uskollisesti ollut puolisoni. Ihan huikea tyyppi, joka on nähnyt kanssani koko ihmisyyden kirjon ja silti on tuossa vierellä. Antanut mahdollisuuden olla, elää ja kasvattaa kaksi kaunista tytärtä. Tehnyt itse omaa uraa, antanut mun tehdä omaani, luottaen meihin perheenä ja näin mahdollistaen meidän kasvun yhdessä ja yksilöinä. Olen niin oppinut luottamaan, päästämään irti siitä, että mun pitää hallita ja takertua toisiin kynsin hampain, etten menetä jo saavutettua hyvää. Kun asia on juuri päin vastoin, antamalla tilaa, aidosti välittämällä ja rakastaen niin vasta-kuin myötämäessä, saavutetaan jotain pysyvää koska kuka nyt hyvästä luopua haluaa?

Ja rönsyilläkin osaan, kyllä vain. Mutta pointtini tässä kirjoituksessa on se, että pelot kuuluvat elämään mutta yhdessä luottamuksen ja rakkauden kanssa, niiden pelkojen ei anna päästä valloilleen niin, että tämä kaunis elämä jää elämättä. Oli ja tuli mitä vain, luota. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Niin kauan kun on rakkautta, on uskoa. Ei hukata arjen kalliita tunteja olemattomiin ”mutu” juttuihin vaan käytetään ne kaikki olennaiseen. Ja muistetaan pitää hauskaa.

Ja mieti, ennen kuin sanot asioita ääneen, tuleeko sanat rakkaudesta ja vihasta käsin. Eikä väliä sillä, onko kyse tutusta vai tuntemattomasta. Tiedosta, kokemuksesta vai huhusta, mihin sanomasi perustat. Erityisen raakaa on jo maassa makaavaa uudestaan potkia sanoin tai teoin. Siinä häviät vain itse, omatunto hoitaa kyllä homman niin, että saat tuta siitä, miten ihmisiä kohtelet – karmastakin joskus on ollut puhetta.

Kohtele siis muita just niin aidolla, hyväksyvällä rakkaudella kuin haluat itseäsi myös kohdeltavan.

Halauksin

Nina