Kuvaus
Valmenna ja menesty -pelisilmää johtamiseen e-kirja tarjoaa työkaluja hius- ja kauneudenhoitoalan yrittäjille, esihenkilöille ja sellaiseksi aikoville
Johtamisesta on kirjoitettu paljon hyviä kirjoja. Lukiessani niitä, olen kiinnittänyt huomiota, että ne ovat pääsääntöisesti suunnattu suurten organisaatioiden johdolle ja lähtökohtaisesti korkeasti koulutetuille johtamisen ammattilaisille. Lisäksi niissä käytetyt esimerkit saattavat olla isoista konserneista, jolloin ne eivät välttämättä ole sovellettavissa vaikkapa käsityö- ja palvelualojen mikro- ja pienyrittäjille. Johtamisen asiantuntijoille kohdennetussa kirjallisuudessa käytetään myös käsitteitä, jotka voivat olla haasteellisia ymmärtää asiaan vihkiytymättömälle. Erityisesti hius- ja kauneudenhoitoalan yrittäjille ja esihenkilöille kirjoitetulle opaskirjalle oli siis selkeä tarve.
Inspiraatio kirjan kirjoittamisesta heräsi opiskellessani johtamista Aalto-yliopistossa ja tehdessäni oppimistehtäviä aiheeseen liittyen. Samalla heräsi halu poimia johtamista käsittelevästä kirjallisuudesta hyviä oivalluksia ja soveltaa niitä alakohtaisesti omaan käytännön kokemukseen peilaten sekä oman ajattelun kautta suodattaen. Lisäksi halusin kirjoittaa asioita auki selkokielisempään muotoon ja esimerkeillä havainnollistaen.
Halusin myös kohdentaa tekstini juuri Sinulle lukijani, joka olet esimerkiksi mikroyrittäjä tai ketjuyrityksen liikevastaava ja oman alasi huippuammattilainen, mutta Sinulla ei välttämättä ole vaikkapa korkeakoulututkintoa johtamisesta. Saatat kuitenkin kohdata työssäsi haasteita, joihin tarvitsisit tukea. Tämä kirja on tehty juuri Sinua varten antamaan paitsi ajattelemisen aihetta, myös ihan konkreettisia työkaluja oman toimintasi, työyhteisönne ja koko organisaationne kehittämiseksi, oli se sitten suuri tai pieni.
Mitä hyötyä tästä kirjasta on juuri Sinulle?
Tämä kirja on suunnattu erityisesti kosmetiikka-, hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisille, mutta se on sovellettavissa myös muiden alojen yrittäjille ja johtotehtävissä toimiville tai sellaiseksi aikoville. Olen pyrkinyt huomioimaan pienten toimijoiden lisäksi suurten ketjuyrityksen johtamisen haasteita ja pyrkinyt vastaamaan myös niihin. Kirja soveltuu myös oppimisen tueksi jatko-opintoihin kuten erikoisammattitutkintoa tai ammattikorkeakoulututkintoa opiskeleville sekä opetuksen lisämateriaaliksi johtamisen opetuksesta vastaaville opettajille. Lisäksi siitä voi olla apua työpaikkaohjaajille tai työssään opiskelijoita tai nuorempia kollegoita mentoroiville ammattilaisille. Jokaisen pääluvun lopusta löytyy myös siinä käyttämäni lähteet, joihin tekstissäni viittaan ja niihin perehtymällä voi osaamistaan halutessaan laajentaa ja syventää.
Lähtökohtana kirjan kirjoittamiselle on lisäksi sisältö, joka oikeasti auttaa tämän päivän haasteiden ja tulevaisuuden skenaarioiden kanssa kamppailevaa johtajaa tai ketä tahansa, joka haluaa kehittää johtamistaitojaan. Perinteisesti johtamisessa on saatettu keskittyä vain konkreettisiin tuloksiin, jonka mittareina on käytetty lähinnä lukuja. Tämän tyyppinen johtamistapa ei kuitenkaan enää riitä saavuttamaan tavoitteita, puhumattakaan työntekijöiden motivoimisesta. Oman alansa osaajista koostuvan tiimin johtaminen vaatii aivan erityistä tunneälyä ja tilannetajua. Työyhteisö on niin hyvä kuin siellä työskentelevät ihmiset. Yrityksen menestyksen salaisuus on näiden henkilöiden osaaminen ja motivaatio hyödyntää koko potentiaaliaan. Se vaatii valmentavaa johtajuutta.
Menestyäkseen yritys tarvitsee uudenlaista johtajuutta
Valmentava johtajuus edellyttää reflektoivaa otetta sekä rohkeaa, mutta nöyrää asennetta. Johtajan on aktiivisesti analysoitava omaa toimintaansa ja kehitettävä sitä. Johtajan on myös syytä tehdä johtopäätöksiä oman toimintansa vaikutuksista työyhteisöön ja tuloksellisuuteen sekä ylipäätään koko yrityksen toiminnan laatuun ja kehittää toimintaansa. Kun halutaan valmentaa työyhteisöstä huipputiimi, on löydettävä ”parhaat pelaajat”. On asetettava yhdessä tavoitteet, joihin kaikki sitoutuvat ja mietittävä keinot niiden saavuttamiseksi ja onnistumisista palkittava tavalla tai toisella. Tärkeintä kuitenkin on motivointi ja onnistumisen mahdollistaminen.
Motivoitunut tiimi ei kaipaa käskemistä. Se haluaa kyllä menestyä, jos siihen annetaan edellytykset. Tärkeintä kaiken toiminnan, varsinkin johtajuuden takana, on ihmisen kunnioittaminen ja työhyvinvointi. Kun ihmiset voivat hyvin, yrityskin menestyy. Kuten jääkiekkovalmentajana toiminut, mutta nykyisin myynnin parissa työskentelevä puolisoni toteaisi:
”Hyvä valmentaja liidaa joukkueensa voittajan asenteella parhaisiin tuloksiin. Hyvä valmentaja myös kuuntelee, osallistuu ja on itse esimerkkinä sekä toimii joukkueen hengennostattajana. Häneltä löytyy psykologista pelisilmää myös kaukalon ulkopuolella.”
Tiina Autio –
“Sain Mila Andersenin teoksen käsiini, kun tein opinnäytetyötäni yrityksen tukipalveluista parturi-kampaamoalalla. Kirja tempasi täysin mukaansa, kun tradenomiopinnoistakin tuttuja termejä oli avattu selkeästi ja kansantajuisesti. Missiot, visiot, asiakaskokemukset jne. vilisivät sujuvasti tekstissä.Nyt tuntui, että olin löytänyt jonkun, joka puhuu minua kiinnostavista asioista samalla kielellä. Sain kirjasta paljon näkökulmaa, juuri hiusalan kontekstista opinnäytetyöhöni. Monet esimerkkisi johtamiseen keskittyvät teokset käsittelevät asioita isojen organisaatioiden näkökulmasta ja ne voivat tuntua raskassoutuisilta siirtää pienin yrityksiin.
Kirjassa oli käytetty monia samoja läheteitä, joita olin itsekin hyödyntänyt opinnäytetyöni teoriaisuudessa. Oli virkistävää nähdä osittain samansuuntaisia ajatuksia ja päätelmiä, mihin itsekin oli tullut, mutta myös paljon uusia ahaa-elämyksiä, mitä ei ollut tullutkaan mieleen. Esimerkkisi ajatus työyhteisötaidoista, mitä jos koulutettaisiinkin niiden saloihin koko työyhteisöä, eikä vain johtoa, sekä se, että johtajan tehtävänä on olla tavoitteisiin pääsemisen mahdollistaja.
Kirjassa oli paketoitu paljon asioita napakaan kokonaisuuteen aina asiakaskokemuksen, liiketoiminnan johtamisen, työhyvinvoinnin, projektien hallinnan kautta innovointiin ja ihmisten johtamiseen. Jokaisen luvun lopussa oli vielä hyvä yhteenveto asioista ja käytetyt lähteet, mistä ammentaa lisätietoa. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille, vaikka ei juuri nyt johtotehtävissä toimisikaan. Myös muiden alojen toimijat ja opiskelija hyötyvät varmasti tästä helppolukuisesta e-kirjasta. Kiitos Mila tästä teoksesta ja jään innolla odottamaan toista osaa ja olisi hienoa, jos sen saisi myös äänikirjana.”
Tiina Autio, parturi-kampaaja ja tradenomi
Suvi Savela-Kirvesniemi –
Luin kirjan alkuvuodesta ja jälleen kerran palasin sen pariin. Selkokielellä kirjoitetun sisällön lisäksi olen saanut paljon hyötyä kirjassa olevista kysymyksistä. Kirjasin omat vastaukseni ylös ja olen hyödyntänyt niitä jo monesti uusissa opinnoissani. Kirja on hyvä muillekin aloille, vaikka pohjana toimii kauneudenhoitoala.
Mila Andersén (varmistettu kirjoittaja) –
Kiitos Suvi, ilo kuulla, että kirjasta on ollut Sinulle hyötyä jo useampaan otteeseen. Ja todellakin samat lainalaisuudet toimivat monesti alasta riippumatta.