Kirjoittelin tuossa muutama vuosi sitten oppimisen haasteista niin oppijan kuin opettajan näkökulmista. Omien yhteisöpedagogi opintojen myötä syntynyt halu oppia lisää ja saada tietoa sekä ymmärrystä käyttää erilaisia opetusmenetelmiä arjessani vei minut muun muassa positiivisen pedagogiikan pariin.

Mikä oli tilanne silloin ja  mikä on tilanne nyt?

Silloisten tutkimusten ja kyselyjen mukaan opettajat kokivat lisääntyvissä  määrin työuupumusta ja kuormittuvuutta ja opiskelijat kärsivät tahoillaan lisääntyvistä mielenterveys ongelmista. Ammatillisen koulutuksen reformiuudistus toteutettiin 2018, tätä edelsi suuret säästötoimenpiteet ja leikkaukset ammatillisesta opetuksesta, joka johti opettajien irtisanomisiin.

Voit lukea silloisista mietteistä tästä lisää.

Tämä tilanne oli siis jo aikaa ennen poikkeusoloja 2020 eli pelkästään koronan taakse tässä ei pidä menemän.

Nyt käsissäni on tuore Opettaja-lehti 02/2022 ja siinä avataan alustavasti viimeisintä seurantatutkimuksen tulosta syksyltä 2021. Sen mukaan itsensä vakavasti työuupuneeksi koki tuplasti enemmän opettajia kuin mitä oli keväällä 2021. Vauhti on hurjaa eikä nämä erityisjärjestelyt kaikkinensa ole millään muotoa helpottaneet opettajien, ohjaajien ja opiskelijoiden henkistä kuormaa.

Joukossa on toki myös heitä, joilla ei ole minkään tasoista uupumusta. Siitä kymmenen pistettä ja papukaija merkki, huippusuoritus suorastaan ja niin mielenkiintoista olisi saada myös heidän käytännön kokemuksiaan ja tietotaitoaan esiin siitä, miten selvitä kouluarjen kiemuroista ylikuormittumatta. Millä teoilla ja asioilla saadaan oma työarki kulkemaan silloinkin kun kaislaa menee potkuriin ja oma fiilis laskee kuin lehmän häntä alaspäin? Millä ylläpitää työniloa ja samalla imua?

Työnimun synnyttämä väsymys

Opettaja lehden artikkelissa kuvataan erilaisia uupumus-profiileita, muun muassa innostuneet-uupuneet, joita on 29% joukosta, saman verran kuin uupuneitakin. Korkea työn imu luo myös korkeaa väsymystä – ja opettajan työtähän kun usein tehdään sillä suurella antaumuksella – kutsumusammatti kun on. Tätä kutsumusta toimitetaan niin varhaiskasvatuksessa kuin perus- ja jatkokoulutusasteilla. Samaa kutsumusta kuulee olevan myös hoiva-alan työntekijöillä, sieltä kuuluu sama hätähuuto.

Korona toi lisähaasteensa tähän jo valmiiksi myllerryksessä olevaan tilanteeseen, eikä loppua näy vieläkään, paluu ns. normaaliin ei ole edes mahdollista. Etäopetusta ei ole enää katsottu olevan tarpeen järjestää vaan maskisuosituksella, käsihygienialla ja turvaväleillä on todettu olevan riittävät toimenpiteet virusta vastaan.  Ensi aallossa oltiin etäopetuksessa, sitten palattiin lähiopetukseen, kunnes käsitteistöön tuli ns. hybridiopetus. Opettajakollegani kirjoitti tästä hyvin aiemmin ja voit lukea siitä lisää

Tilanne päällä

Opettaja lehden artikkelin mukaan muuttuvat ohjeistukset ja epävarmuus tulevasta sai aikaan lisääntyvää stressiä mikä tunnetusti ajaa kohti työuupumusta. Myös tärkeät vuorovaikutustaidot ja kommunikointi face to face ilmein ja elein on ollut haastavaa kun oppilaitoksissa on yleinen käytäntö pitää esimerkiksi tiimipalaverit yms. etäyhteyksin. Siinä hiljaisemmat jää auttamattomasti syrjään, kokouskäytäntöjä kun on niin monia kuin on osallistujiakin ja aika on usein rajallinen ja asiat tykitetään läpi pikavauhtia. On myös heitä, jotka enemmän kuin mielellään ovat kuunteluoppilaina ja purkavat tuntojansa sitten takana päin.

Lähikontakteissa taasen ollaan maskit kasvoilla ja terveysturvallisesti kaukana toisesta. Monille taukokahvihuone on ollut oiva henkireikä reflektoida mieltä ylentäviä tai alentavia asioita ja tapahtumia mutta nämäkin kohtaamiset ovat olleet myös vähenemään päin välttäessämme viruksen leviämistä kouluympäristössä. Nyt näkyvissä on kuitenkin valoa tunnelin päässä kun levinneisyys on saavuttanut kansaa niin, ettei perustoiminnoilla voi enää välttää tartunnan saamista.

Näitä koronatoimia ennen jo oli näkyvissä se, että opettajalle siirtyi yhä enemmän vastuuta muun muassa opinto-ohjaajien ja kuraattoreiden työkentästä. Opiskelijoiden haasteiden kasvaessa koulujen muun tukihenkilöstön määrä ei riitä hoitamaan suurta opiskelijan ohjauksen tarvetta. Varsin kätevästi ja ketterästi  kokonaisvaltaista vastuuta yksittäisestä opiskelijasta vyörytettiin vuosi vuodelta yhä enemmän ryhmänohjaajien ja opettajien kontolle opetuksen lisäksi. Ryhmäkoot ovat kasvaneet hurjasti, mutta niin on tänä päivänä myös yhden opinto-ohjaajan työkentässä sama juttu, joten heidän resurssit tuli vastaan ymmärrettävästi, joten heitäkään on siksi turha osoittaa sormella. Kuraattoreilla uskoisin olevan kuormaa vähintään sama määrä, jos ei enemmänkin.

Ympäristön vaikutukset

Nykykoulutusjärjestelmään, ja jo olemassa olevien resurssien järkevään kohdistamiseen ja toimivuuteen, voidaan sen sijaan kiinnittää huomio. Rajusti lisääntynyt henkilöstön ja opiskelijoiden pahoinvointi lieveilmiöineen on räjähtänyt käsiin eikä loppua, saati helpotusta ole tiedossa, päinvastoin kun katsotaan näitä tilastoja ja tutkimuksia. Koronan tuomat rasitukset näkyvät tulevaisuudessa koko karmeudessaan. Valitettavasti sellaista kristallipalloa ei ole olemassa, joka kertoisi tämän ajan todelliset seuraamukset. Kaikki nämä rajoitukset, eristykset ja muu sekasorto tulee näkymään vahvasti tulevina vuosina.

Jo pienten vauvojen on huomattu muun muassa olevan lääkärien huomioissa hymyttömiä ja todella arkoja, toki siinä tilanteessa ollaan vieraiden ihmisten kanssa kontaktissa, mikä varmasti vaikuttaa. Lapset ja nuoret ovat jääneet myös paikoin kokonaan ulos säännöllisistä harrastuksistaan tilojen ollessa suljettuina.  Kaverisynttärit ja muut perhejuhlat ovat olleet samoin rajoitettuina, eikä näin ollen normaalia ”käytösharjoittelua” ja yhteiseloa ole ollut mahdollista tehdä.

Hatunnosto siis heille, jotka ovat päiväkoti-  ja kouluympäristössään pystyneet pitämään yllä edes vähän normaalia toimintaa. Näitäkin on joukossa, erityisesti pienemmissä yksiköissä ja paikkakunnilla, missä viruksen leviäminen on ollut maltillista.

Ennakointi

No mutta, ajan myötä nämäkin tulevat haasteet otetaan vastaan ja uskoisin, että henkilöstö, tietty johdon avulla, on keskuudessaan pohtinut jo ennakolta tulevaisuuden keinoja selvitä ja voittaa nämä seuraukset. Opetushallituksen rooli yhdessä OAJ:n kanssa on omiaan ottamaan vastuulleen koulumaailman tulevaisuus henkilöstöä tukevana ja ohjaavana tahona. Eduskuntavaalit toki on tulossa ja ehdokkaiden suuret lupaukset niiden myötä. Nähtäväksi jää, mitä sieltä tulee.

Nyt voidaan  miettiä tarkemmin esim. sitä, onko kaikki kehittämisprojektit, hankkeet ja hallintohimmelit mahdollista jättää hetkeksi taustalle lepotilaan. Voiko rahoitusta osoittaa enemmän opettajien ja ohjaajien arjen hyvinvointiin ja jaksamiseen, koska sillä on suuri syy-seuraus vaikutus juurikin niihin opiskelijoiden kanssa tehtäviin opetustilanteisiin ja ohjauksiin. Konkreettisia työvälineitä, apua ja lisätukea mahdollisimman paljon arkeen mukaan.

Se on selvää, että jos mikään ei muutu juuri tekemisessä, mikään ei muutu myöskään käytännöissä ja tämä huonontuva tilannehan on saanut jatkaa vain kasvamistaan. Varmasti parhaansa kukin tekee, mutta jokin nyt mättää koulutusjärjestelmissä kun pahoinvointi vain kasvaa. Tämä on siis yhteiskunnallinen ongelma, ei pelkästään tietyn yksikön tai yksilön. Haastetta tuo lisäksi se, että päteviä työntekijöitä on vaikea saada nykymenolla.

Toki jokainen yksilö voi kohdallaan pohtia tekemisiään, viekö vai tuoko ne omat valinnat sitä työnimua iloineen vai kuinka? Otanko työyhteisössä huomioon niin sen vahvimman kuin heikoimmankin lenkin, auttaen ja tukien rinnalla kulkien, ilman oman kilven kiillottamista kuuluvasti kajauttaen aina kokouksissa ja käytävillä? Osaanko pyytää apua ja tukea itse tarvittaessa? Olenko tiimipelaaja ja voinko kehittyä siinä edelleen?

Loppumietelmä

Kovin tuli mollipainotteinen kirjoitus tähän hetkeen, mutta pään työntäminen pensaaseen ei auta ketään. Huoli ihmisten jaksamisesta on suuri ja silmien ummistaminen vallitsevasta tilanteesta ei vie asiaa yhtään positiivisempaan suuntaan.

Nyt ollaan ns. pohjilla mutta sieltä on suunta vain ylöspäin- tahtoa ja tekoja nousu vaatii ja niitä riittää kyllä kunhan tuki ja tekeminen mahdollistetaan sieltä ylhäältä käsin. Perustukset kuntoon niin pakka pysyy kasassa, työntekijöiden arvostus näkyy sitten hyvällä tavalla johtoa kohtaan kunnioittaen korkeana työmoraalina eli win- win tilanne vaatii joka kerroksessa hyvää, hallittua tekemistä. Kirsikkana kakun päällä on hyvinvoiva porukka, koko yhteisö. Ilman toista ei ole yhteisöä ja yhdessä saavutetaan niitä isoja asioita. Siihen yhteiseen hyvään kannattaa panostaa.

Kaikkea hyvää ja kaunista juuri Sinun arkeesi siellä kouluympäristössä – olet niin tärkeä lenkki ketjussa, muista lempeydellä kenen eteen teet työtäsi itsesi lisäksi.

Nina